08.11.2009 - 19:34
Huoh, olihan päivä! Aamulla Pallohallille klo 07:00 ja kotiin lähdin noin klo 21:00. Yhteensä 14 tunnin syväjäädytys tai jotain... :o) Päivän aluksi tuomaroin 1-luokat ja olipas mukana paljon hienoja koirakoita. Ihan ilo oli arvostella niiden menoa. Tämän jälkeen oli sitten Qiiran starttien vuoro. Sen ei onneksi tarvinnut odotella kylmissään hallilla, vaan Timo toi kisakaverini paikalle juuri ennen 2-luokkien ekan rataesittelyn ja tuli sitten hakemaan sen pois, kun minä jatkoin tuomarointia ja muita hommia. Toisena tuomarin kisoissamme oli Kari Jalonen Tampereelta. Alla taas tutusti muistin varaisesti piirretyt kuvat radoista.

Alkua jännäsin keinun takia, mutta se menikin ihan kivasti! Keinulta lähetin Qiiran putkeen ja näin pääsin vastaanottamaan seuraavan hypyn ja väliin valssi. Sitten tyrin itse puomilla, itku!! Jäin muka varomaan edessä ollutta A-estettä ja jäin ihan liian taakse - tyhmä, tyhmä, tyhmä!! Mehän tehdään kontakti niin, että minä juoksen vaan reippaasti kontaktin ohi edelle ja sanon vain tasaisella äänellä "alas, alas" ja tämä riittää. Nyt kun jäin sinne taakse, niin Qiira alkoi katselemaan minua "Mihin sä jäät, minne me mennään??" Tämän kääntymisen ja kysymisen seurauksena se TIPAHTI puomilta kontaktin sivuun ja virhe. *plaah* Siinä vaiheessa, kun tajusin mokani, oli jo myöhäistä. :o( Muuten rata meni tosi hyvin ja esim. A:n kontakti oli bueno ja kepit haki hienosti. Loppusuoralla jäin jälkeen ja hidastin näin Qiiran menoa eli se jää valitettavasti liikaa odottamaan minua. Mutta tuloksena siis 5 vp reippaasti nopeimmalla ajalla ja se riitti sijalle 3.

Seuraava rata oli myös oikein mukavan oloinen. Alussa ennakoin käännöstä puomille ja saatiin siihen hirmu hieno ja tiukka käännös. Sitten puomilla epäonnistuttiin taas eli toinen kontaktivirhe!! Ensin ajattelin, että nyt kyllä sikaili koira ja virhe oli sen, mutta kun tarkemmin ajattelin, niin taisinpas olla taas itse syyllinen. :o/ Edellisestä kerrasta "säikähtäneenä" juoksin nyt liian painostaen kontaktille ja lähdin tekemään valssin renkaalle ihan liian aikaisin. Käännyin siis koiran päälle ja se väisti minua sivuun. Tämän jälkeen lähdin sitten baanaamaan täysillä ja pieni pelasi sairaan hyvin. Vauhdista huolimatta A:n kontakti edelleen hieno ja keinukin mentiin ihan hyvin. Ei siis muita virheitä eli tuloksena jälleen 5 vp omalla sekuntiluvulla ja sijoitus 4. :o) Kyllä kerkee!
Mutta joo, ei edelleenkään sitä nollaan, vaikka kotikisat kipiteltiin. :o) Nyt me ei sitä enää edes yritetä! Ehkä tässä on ollut nyt sellaista liikayrittämisen makua ja akalla vaan ei kestä pää. Nyt me jatketaan kisaamista ja se nolla tulee, jos on tullakseen. Tai sitten Qoponen seuraa perheemme muiden tyttöjen tassunjäljissä ja kuuluu tähän meidän kategoriaan "ikuinen 2-luokkalainen". Sinnehän mun kaikki muutkin koirat ovat "hyytyneet" Topo-vaarin jälkeen. =oD Viikon kuluttua kirmataan Kemissä kaikkiaan kuusi starttia ja sitten joulukuussa koetetaan päästä Joensuuhun. Molemmat marraskuun Oulun kisaviikonloput joudutaan jättämään heikon pörssitilanteen vuoksi väliin. :o( Joulukuussahan Qiira sitten steriloidaan ja jää suoraan pariksi kuukaudeksi agitauolle.
|
Kirjoittaja
Meidän bc-lauman elämää. Lähinnä Qiira-nappulan ja Hippu-äiteen treenejä ym., mutta sivukommenttina myös sheltinrutaleen ja kasvattiemme edesottamuksia. :o)
QIIRA
 TK1 Wildmagpie's Lúthien s. 03.03.2007 isä: FIN MVA HK3 EK1 BH Pikkupaimenen Karate Kick emä: KANS&FIN&EST MVA JV-01 BALTV-06 BH HK2 TK2 Pikkupaimenen Milli Vanilli
HIPPU
 KANS&FIN&EST MVA JV-01 BALTV-06 BH HK2 TK2 Pikkupaimenen Milli Vanilli s.07.11.2000 isä: KANS&FIN&EST MVA FIN AVA Borderfame Perths Glory emä: FIN&EST MVA EVV-06 PPR1 BH TK1 Pikkupaimenen Creme Vanilla
SIPSI
 FIN MVA Happy Master's Fantasy Fairy s. 10.04.2003 isä: FIN MVA Helskon Kaleva emä: FIN MVA Happy Master's Belle Brunette
KEIKKAA PUKKAA...
Seuraaviin tapahtumiin oltaisiin osallistumassa tai ainakin on kovasti suunnitelmissa eli näistä meitä voitaneen bongailla... :oP Tulukee nykimään hihasta, jos samaan paikkaan osutte! Lihavoituihin on jo ilmoittauduttu.. ;o)
2010:
13.-14.02. Oulu, agi (Neppu, Qiira)
20.02. Tuusniemi, nly (Hippu)
27.02. Kuopio, agikoulutus
07.03. Oulu, agi (Qiira)
13.03. Varkaus, agi (Qiira)
21.03. Siilinjärvi, agi (Qiira)
28.03. Oulu, agi (Qiira)
02.04. Helsinki, agi (Qiira)
04.04. Lieto, agi (Qiira)
*vk 15 talviloma*
17.-18.04. Kajaani, agikoulutus
02.05. Varkaus, agi (Qiira)
09.05. Lieksa, nly (Qiira)
12.05. Orimattila, agi (Qiira)
13.05. Lieto, agi (Qiira)
15.05. Jyväskylä, agi (Qiira)
16.05. Kuopio, agi (Qiira)
22.05. Lieksa, agi (Qiira)
23.05. Maaninka, agi (Qiira)
05.-06.06. Voyri, agi (T)
12.06. Kuopio, agi (Qiira)
13.06. Suomussalmi, nly (Qiira)
19.-20.06 Agi-SM, Vantaa
*vk 25-27 kesäloma*
25.-27.06. Hailuoto, agi (Qiira)
07.07. Oulu, agi (T)
09.-11.07. Kokkola, KLAG
24.-25.07. Tyrnävä, paimennus (toim.)
21.-22.08. Tyrnävä, paimennus (toim.)
17.-19.09. Virrat, Kasvattipäivät!!
In Memoriam

KANS&FIN&EST MVA TK2
Pikkupaimenen Creamy Delight
"INKA"
s. 26.05.1997
k. 13.07.2009

TK2 Camicats Turbo
"TOPO"
s. 26.04.1994
k. 28.09.2009
|