Edessä siis pk-kerhomme maastotreeniviikonloppu ja tälle illalle kokoonnuttiin treenaamaan esineruutua Pöllölaaksoon. Merkattiin ja tallattiin "pidemmällä" oleville koirille 30 x 50 m ruutu ja sinne viisi esinettä. Hippu meni kolmantena koirana, jotta ruudussa oli jo muiden koirien hajuja. Eka lähetyksellä tuulen alapuolelta Hippu irtosi hyvin takalinjalle asti ja aikansa siellä esinettä paikallistettuaan palasi hyvin ja suoraan esineen kanssa. Nyt esine tuli ruudusta ulos ja lähes käteeni asti ja siitä sitten repimisleikkiä palkaksi. Pikkurouva oli vallan innoissaan. :o) Toinen lähetys tyssäsi jostain syystä ihan alkumetreille, johon jäi pyörimään jonkin hajun perässä... Komensin tiukahkosti takaisin sivulle, pari metriä eri kohtaan ja uusi lähetys hieman kuumentamalla. Nyt lähti taas ihan hyvin taakse asti, josta nappasikin esineen. Matkalla meinasi taas käydä "ohraisesti" eli sai selkeästi hajun toisesta ja pysähtyi, mutta kutsuttuani lähti onneksi jatkamaan hyvin matkaa ja tulikin niin, että sain esineestä kiinni ennenkuin ennätti tiputtaa! Taas repimisleikit ja lopetettiin siihen. Ihan ok treeni. Mutta edelleen pitäisi saada noita tilanteita, jossa matkalla on toinen esine ja sitä EI vaihdeta.

Otin treenin myös Neppuselle. Hiukan jännäsin, että mitähän tuo tyttö sanoo, kun haen sen autosta, se kun on niin 110 %:sti Tiinan koira. Ihan ei Nepussa ollut sitä intoa kuin Tiinan kanssa, mutta ensimmäiselle pistolle lähti ihan hienosti! Paineli ihan ruudun perälle ja nappasi esineen hienosti suuhunsa! Kannustin ja toi melkein ulos ruudusta, johon sitten tipautti. Lisäkehuilla toi loppuun asti ja leikkiä palkaksi eli lähti jopa repimään hansikkaasta minun kanssa. :o) Tämä oli yllätys, sillä Nee ei juurikaan leiki muiden kuin Tiinan kanssa. Toinen lähetys meni sitten enempi juoksenteluksi eli irtosi takarajalle, josta sitten kohta paineli tuhatta ja sataa takaisin. Lähdin sitten Nepun kaveriksi itsekin syvemmälle ruutuun ja niinhän siitä ruudun keskivaiheilta löytyikin toinen esine, joka sitten yhdessä juoksun kanssa tuotiin pois. Ja taas likka innostui repimään, jopa topakammin kuin eka esineestä. Ihan oli hieno likka!

Lopuksi taas Qiira pääsi mukaan keräämään ruudun merkkikreppejä pois. Ja voi sitä suuuurta ihmetystä, kun sieltä metsästä löytyi hanska!! Kyllä kanteli Ipana pollevana aarrettaan ja esitteli kaikille. Välillä kävi leikkimässä hanskalla minun kanssa ja kantoi sen sitten autolle talteen. Ihan nauratti pikkukoiran elvistely aarteella... Josko tuo vaikka hoksasi jotain? :oP Illan päätteeksi kävimme vielä merkkaamassa valmiiksi kymmenen janaa seuraavan päivän jäljen janatreenejä varten. Niinpä se kello näyttikin jo yli 23:00:a kun kotiuduimme illan treeneistä... Onneksi on kesä! =oD