Tämä päivä aloitettiin siis missihommilla omassa Tamminäyttelyssä Pallohallilla. Qiiran ensimmäinen virallinen näyttely ja Hippu-äiteen esimmäinen sekä mahdollisesti myös viimeinen tälle vuodelle. :o) Pikku Quikka-Qoposelle lähdettiin hakemaan sinistä nauhaa ja sellainen myös saatiin, tosin nauhan kaverina oli myös vaaleanpunaista! =oDD Eli meidän prinsessa oli tosi kauniina ja saimme ERIn ja kilpailuluokassa sitten toiseksi Gia-kaunokaisen - Annelle iiiisot onnittelut myös loppupelien PN2:sta ja SERTistä - jälkeen. Voe meidän tillukkaa, kun oli somana! Arvostelu oli oikein kiva ja ainoa miinus oli maininta hieman korkeasta hännästä.

Heti parin koiran jälkeen olikin sitten Hilipan vuoro ja esiinnyttiin siis käyttöluokassa. ;o) Pikkurouva oli aivan täpinöissään seurattuaan kehän laidalta akan menoa ja käytiin sitten tätäröimässä häntä tötteröllä punaisen nauhan verran. Hehee! Hilippa sai valioitumiseen tarvittavan viimeisen sertin neljä vuotta sitten ja sen jälkeen se on misseillyt 25 kertaa ja tämä oli ERInomaisen linjan toinen EH. =oD Arvostelu muuten ihan hieno, mutta "valitettavasti kantaa häntänsä liian korkealla". Heh, yleensä sen häntä kyllä pysyy ihan hienosti, mutta nyt oli hiukkasen kierroksia liikaa ja ei ennätetty "tasaantua" ennen misseilyä. Mutta näinhän se menee eli yks tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Tähän meidän onkin Hilipan kanssa hyvä lopettaa (?) tämän vuoden misseilyt ja palataan kehiin sitten vuoden päästä veteraaniluokassa! :o)

Onnea valtavasti kaikille menestyneille, etenkin kauniille Ruskalle jälleen yhdestä ROP:sta ja CACIB:sta - kyl se vaan on nätti tuo punatukkainen tyttö. Onnea myös komealle Totti-pojalle VSP:stä mausteineen sekä Jykälle urosten SERT:stä! Lisäksi spesiaalionnittelut Salmelle Naviksen PN3:sta - olen vallan ihastunut tuohon Papun ja Spacen tyttöön - se ON upea tyttö!!

Kun ei kehästä muuta saatu kuin tuomarin kaunis hymy, niin lohdutukseksi Hipulle kävin ostamassa viimeinkin Kennelliiton pisteestä sille komean KANS MVA -ruusukkeen. ;o) Pitäähän senkin sellainen saada, kun Inkkis-muorillakin on! ;o) Ja nyt sitten vielä takaisin hallille iltapuuhiin agikisojen pariin!