Illalla jälleen auton keula kohden Pallohallia ja tällä kertaa agitreenit. Matkalla poikettiin moikkaamassa Nepun Naperoita Qiiran kanssa. :o) Ja olipas pikkupennut Qirpun mielestä vallan ihastuttavia ötököitä ja pennutkaan eivät ujostelleet yhtään uutta koiravierasta. Rohkeasti käytiin tutkimassa masunalunen ja kun todettiin, ettei täältä baaria löydy, niin sittenhän tuon kanssa voi pistää vähän leikiksi. Väliin näytti, että Qiira oli oikein tyytyväinen, kun sai henkisesti samantasoista seuraa. =oD Mutta asiaan eli alla Hipun illan treeni.

1216023.jpg

Pujon aloituksissa ei ollut kertaakaan ongelmia, mutta hyppy 3 meinasi tippua alas. Otin tuon ihan puhtaasti peruuttamalla, joten Hippu alkoi liikaa ennakoimaan tulevaa käännöstä ja ei meinannut malttaa hypätä loppuun. Kunnon käskyllä sitten onnistuttiin. Pussista sitten singottiin väkisin väärään putken päähän, kun se oli niin lähellä ja suoraan linjassa pussista ulos sukellettaessa. Melkoisen kiljaisun avulla sain kääntymään pois ja oikeaan putken päähän. Renkaalta yritti hakeutua kakkosena olleelle väärälle hypylle, joten myös siihen tarvittiin melko tehokas käsiinotto. Putkesta hypyt 12 ja 13 meni jälleen hienosti "takaa"-käskyllä ihan vaan lähettämällä. Jotenkin oli pikkurouvan korvat tänään hukkateillä eli yllättävän tiukasti joutui nuo pari paikkaa käskyttämään, kun ei meinannut juna kääntyä sitten millään. :oP Hilipalle en sitten ottanutkaan muuta, niin kerkesin myös Qiipan kanssa touhuta.

Qiiralle jälleen yhtä hyppyä ja nyt meni 60 cm tosi hienosti, eikä yrittänytkään alittaa rimaa! Ipana oli oppinut siis viikossa hyppäämään. =oD Pystyin ihan lähettämään hypylle ja innolla kävi hyppäämässä ja lisäksi nyt meni molemmat puolet hienosti. Ja tosi rennosti Qiira hyppää ja takajalat oikiaa niin komiasti taakse hypyssä eli ainakaan toistaiseksi ei yritä hypätä Hipun tyylillä vetäen takajalat hypyssä rungon alle. Otettiin myös kahta vierekkäistä hyppyä ja ne meni hienosti, kun kävin kunnolla välissä kääntämässä. Jos jätin saattamisen liian vähäiseksi, pujahti toisen riman ali, kun tuli liian vinosti hypylle. Vastaanotto noihin harjoitellaan sitten, kun hyppy on varmempi.

Lopuksi otettiin myös putkea. Viimeksihän Qiira saatiin menemään suora putki, kun Malla kutsui toisesta päästä. Nyt putki oli radalla mutkalla ja sinnehän tuo vaan sinkosi, kun käskytin "putkeen"! :o) Heh, on se vaan epeli. Ensi kerralla harjoitellaan sitten uutena esteenä rengasta. Pujotreenit pitäisi myös aloittaa... Nyt mietin, että jaksanko ajella Paavolaan kujakepeillä treenamaan vai otanko suoraan kotona olevilla pystykepeillä?? Toisaalta kujalla olen opettanut kaikki aikaisemmat koirat - paisti Sipsin, mikä näkyy - heti itsenäiseen pujoon niin tuskimpa tuota kannattaa muuttaa. Ja kun eihän tuonne Paavolaan ole matkaa kuin kuutisen kilometriä, joten kai se vaan on otettava itseään niskasta kiinni! ;o)