Pakkanen kiristyi iltaa kohden sen verran kovaksi, että jätettiin äippäkoira kotiin. Autossa olisi ollut liian kylmä odotella ja hallissa Hippu olisi sitten huutanut koko ajan ja Qiiran treenistä ei olisi tullut yhtään mitään. Niinpä kiljukalle sai odotella kotona veteraanien kanssa, kun kävimme Qiippasen kanssa hiukan agiliitämässä.

Tänään Qiira meni sitten elämänsä ensimmäisen kerran puomin. Ja eka kerta oli kyllä melkoisen kammottavaa. Kovasti houkuttelemalla ja makkaraa syöttämällä ipana rohkaistui niin, että päästiin menemään koko puomi. Toinen kerta olikin hiukan helpompi ja kolmas meni jo sujuvasti! :o) Muutamia toistoja otettiin hihnan kanssa ja kontaktilta löytyi - siellä myös syötiin rauhassa - huisisti palkkanameja. Lisäksi ihan uutena käytiin hyppäämässä muuri ja yli meni sekin vallan hienosti. Hallilla oleva rengas on puolestaan huono, kun siinä on vain mini/midi- ja maxikorkeus. Välimallia ei saa ollenkaan, joten täytyy sitä käydä treenaamassa Paavolassa vanhalla rengasesteellä, jota voi säätää portaattomasti. Otettiin nyt vain muutama kerta matalalta.

Yksittäinen hyppy menee nyt hienosti eli 60 cm ylittyy kuin vettä vain! Kauniilla tekniikalla ponnaa edelleen ja jotenkin niin kevyen näköisesti. Samoin putki on todella mieluinen - yllättäen. Koetettiin sitten kahta peräkkäistä hyppyä ja lähtihän sekin menemään. Ja sitten Qiipalla vaan napsahti eli putki, hyppy, hyppy ja hyppy sarja mentiin todella hienosti! =oD Itsenäisesti meni kaikki esteet eli ei pyrkinytkään välistä pois, vaikka sivusuunnassa olin aika kaukana. Tosin minun oikealla puolella ei oikein osaa mennä, kun vasen puoli on niin paljon "vahvempi" tokottelun ansiosta.

Mutta uskomattoman helposti se oppii noita juttuja! Ja Qiipalla oli ihan oikeasti kivaa! Nyt täytyy vaan ottaa tuo oikea puoli enempi treeniin mukaan ja vahvistaa sitä paljon. Mutta olipas meillä mukavaa! =oD