Hurautin vielä illan päätteeksi Paavolaan ottamaan vihdoinkin Qiiralle rengasta. Paavolassa on meidän vanha rengaseste ja sitä pystyy säätämään portaattomasti mini-/medikorkeudesta maxikorkeuteen. Naksun avulla merkkailin oikeaa suoritusta ja ihan muutaman toiston jälkeen saatiinkin este jo nostettua maxikorkeuteen ja onnistuneita suorituksia molemmin puolin. :o) Renkaan lisäksi otin kentälle myös hypyn sekä pikkuputken ja niiden avulla pyöriteltiin alla olevan kuvan mukaisia kuvioita.

1274874.jpg

Ekassa kuviossa haettiin putkesta vauhtia hypylle ja siitä valssin kautta renkaalle ja hienosti meni. Toisessa kuviossa treenattiin aloitushypyn takana istumista ja renkaan menemistä oikealla puolella ja putkelta hypylle irtoamista. Kyllä se vaan on epeli! =oD Myös lähdössä saatiin nyt ihan rauhallisia istumisia eli malttoi odotella nätisti, kun ensin hiukan tiukempaan palautin karkailusta. Mutta tästäpä on taas hyvä jatkaa sunnuntaina hallilla, kun pääsee itsekin paremmin eteenpäin eikä ei tarvitse lumessa tarpoa. ;oP