Akan niiskutus jatkuu, joten ei vielä tänään lähdetty kentälle asti treenaamaan. Otettiin kuitenkin pikkujuttuja kodinhoitohuoneessa tyttöjen kanssa. Qiiralle luoksetuloja eli lähinnä eteenistumisia suoraan ja siihen naksuttelua. Lisäksi muutamia parista askeleesta maahanmenoja ja siellä rauhassa pysymistä niin pitkään, että ennätin rauhassa sivulle takaisin. Melkoinen vieteri se meinaa noissa olla, mutta pysyi kuitenkin ihan hyvin muutamalla toistolla.

Hipulle vahvistin suoraan sivulle tuloja niin luoksetulossa kuin noudoissakin. Päätin siis sittenkin saada myös tuon noudon palautuksen sivulle, sillä eteen tuodessaan vääntyy koko ajan niin vinoksi. *huoh* Näyttää kyllä, että noilla treeneillä saan sen piankin hoksaamaan, mitä haluan. Lisäksi otettiin kakeja siltä matkalta, minkä nyt tuolla meidän kodinhoitohuoneessa pystyy. Hyvinhän se tuolta matkalta nousee istumaan. Tekniikka onneksi on hyvä eli takamus pysyy kyllä paikallaan ja nousee pelkästään etutassuja liikuttamalla.

Mutta josko huomenna olo antaisi jo myöten ja päästään käymään ihan kentällä treenilöimässä. Täytynee muutenkin ottaa itseään ihan niskasta kiinni ja pian alkavan maaliskuun ja sen myötä alkavan kevään kunniaksi ryhdistäydytään. ;oP Kuukausi aikaa Hilipan tokoon ja 1½ suunniteltuun Q:n tokodebyyttiin. *hui* Kun tuo aika kuluu noin nopsaan, niin pian on vajaa 2 kk mennyt! Ja ohjelmaan myös Hipulle ruutu ja tunnari...? ;oP