He hee. Onneksi meillä on näitä innokkaita tokoilijoita nykyään eli Henna laittoi "tuulemaan" samantein, kun kuuli Pallohallin kohtalosta. Niinpä kävimme jo tänään treenaamassa tokoa Kylmän Ratsastustallin maneesissa ja torstaina mennään seuraavan kerran - vieläpä naurettavan edullisesti verrattuna Pallohalliin! =oD Tokotteluun maneesi on kyllä vallan mainio ja siellä ei ollut edes hepankakkaa, kun hevostelijat keräävät kikkareet talteen sitä mukaa, kun niitä tulee. Agiliitoon maneesi on ehken hiukka liian pehmeä, mutta sen oloinen, että polkeutuu kyllä melko nopsaan tiiviimmäksi. Noh, esteet on joka tapauksessa edelleen sortuneessa hallissa, joten...

Hippu pääsi aloittamaan treenit. Pikkurouva puhkui intoa, kun on joutunut akan reissun ajan olemaan joutilaana. Maneesin hajut ja muut koirat eivät haitanneet sitä ollenkaan eli ei nuuskutellut ihanien kakkakikkareiden perään eikä myöskään paineistunut muista. Kivaa! Seuraaminen oli hiukka liian väljää, mutta sitähän se meillä tahtoo olla. Vaikea sitä on enää tuon ikäiseltä lähteä korjaamaan, joten suotta tuosta stressiä otan. Maahanmeno edelleen ok, joten se vain kerran. Sitten hiottiin seisomista eli otin useita toistoja. Eka kerralla meinasi taas kääntyä mukaan, mutta sitten alkoi hyvin pysymään ja pääsin huisisti palkkaamaan. Jospa se tuosta. :o)

Seuraavana luoksetuloa. Ekaksi koetin pelkkää käsimerkkiä ja sitten narupallon viskaus. Mutta ei vaan tötterö oikein tajua pallon tuloa... *huoh* Taidan pitäytyä pelkässä suullisessa käskyssä, kun näyttäisi toimivan paremmin. Josko tekisi kaavan niin, että valmistellessa sanon "viskataan". Eka kutsu "tule" ja palkka heittäen heti "oota"-käskyllä pysäytyksen jälkeen. Toka pätkä sitten "tänne"-käskyllä. Nyt pitää vaan saada treenejä liikkurin kanssa, että ei reagoi käskytykseen varastamalla pysäytyksestä. Sitten parit kaket ja nyt saatiin mukavia onnistumisia noin 7 metristä! Jotenkin oli niin topakkana, että oikein hypähti istumaan. Jos sais sellaisesta 10 metristä varmat nousut, niin sittenhän kokeen 5 m pitäisi olla ihan helppo nakki! :oP

Loppuun vielä hyppyä ja noutoa. Hypyn kyllä osaa ihan mainiosti eli siinä ei ongelmia, mutta tuotakin pitäisi ottaa liikkurin kanssa. Meinaa nimittäin helposti ennakoida takaisin tulemista. Hypyssä onnistuu parhaiten suoraan sivulle palaaminen. Nouto on sitten hiukka heikko... Eli melkolailla pitää auttaa vartalolla, että lähtee eka käskyllä liikkeelle ja palauttaa ravaten. Loppuasento sivulle on koko ajan parantunut, mutta edelleen voisi olla parempi. Tuota siis on vaan treenattava. *huoh* Loppuun sitten paikkamakuu noin 2½ minsaa muiden keskellä niin, että painelin maneesista pihalle. Hyvin makoilee eli ei ongelmia siinä.

Äippäkoiran jälkeen oli Qirpun vuoro ja neitissä oli sitten virtaa vaikka muille jakaa... *huoh* Ilmansuunnat meinasi loppua kesken, kun ötö sinkoili hihnanpäässä joka suuntaan. *huoh* Hajut ei niinkään kiinnostaneet, mutta ne kaverit! Voe voe! Noh, namien kanssa saatiin hiukan keskittymiskykyä takaisin ja alkuun ihan ok seuraamista. Muutamia liikkeestä maahanmenoja, jotka nyt meni ihan ok sekä pari vauhdikasta luoksetuloa. Tosin ensin taas hinkattiin sitä, että siellä odottamassa voi istua ihan rauhassa ilman, että pitää välillä mennä maahan tai seisoa tai pyöriä katsomassa noutoa ottavaa kaveria tai... *huoh* Joo, kyllä neidillä sittenkin on vielä piiiitkä matka kisavalmiuteen. On se niin häiriöherkkä ja malttia niin vähän. Paikkamakuuta ei yritettykään nyt ekalla maneesikerralla ottaa eli jätettiin suosiolla myöhempään. Hyppyä otettiin ja se alkaa olla ihan hyvä. Tarja käskytti liikettä ja ihan pikkuisen liikutti etutassuja, kun siirryin sivulle. Tosin joutunen pitämään kiinni esteelle mennessä ja olemaan tosi tiukkana alussa, kun meinaa pomppia estettä mennen tullen ja palatessa - miun agikoira. Mutta siinä olikin Qoposen treeni lyhykäisyydessään, ensi kerralla sitten lisää! =o)