Illan ohjelmassa jälleen tokoilut maneesilla. Tällä kerralla seuranamme maaneesin päädyssä oli myös heppa, joka juoksi liinassa ja hyppäsi samalla esteitä. Tämän vuoksi tytöistä pääsi äippäkoira aloittamaan, sillä ajattelin, että tällä hetkellä muutenkin häiriöherkälle kakarakoiralle tuo olisi ollut jo vallan liikaa. :oD Hilippa ei huomioinut hevosta ollenkaan, vaikka se välillä juoksi melkoisen lähelläkin. Ja pollella oli kyllä myös hermorakenne kohdillaan, sillä se ei korvaansa lotkauttanut meidän huuteluille ja koirien haukuille ja pyrähdyksille. Hieno elukki!

Hilipalla aloitin nakkiseuraamisella eli imutin kunnolla kokonaisella nakilla. Juu'uh, kyllähän se tuolla hommalla muori tulee lähelle ja on niiiin hienossa kontaktissa että! :o) Jälleen muutama liikkeestä seisominen ja nyt olivat ihan hienoja. Luoksetulon pysäytyksiä ihan vain muutama ja välillä vauhdikkaita läpijuoksuja. Pysähtyy kyllä käskystä, mutta saisihan se napakampikin olla... No, jatketaan noiden(kin) treenailuja. Kaukoja ensin sivummalla ja nousut ihan ok pidemmälläkin matkalla, sitten muutama Annan seisoessa takana ja silloin eka nousu tökkäsi. Hmm... Ei kyllä pälyillyt taakseen eli mikä lie tullut. Tosin ei noita vaihtoja voi vieläkään missään nimessä edes 80 %:n varmoiksi sanoa. Seuraavana hyppyä Annan käskyttämänä. Kauhiasti nytkyy hypyn takana istuessaan liikkurin käskyttäessä! Pysyi kyllä, mutta hyvä ettei joka nytkyllä nenu "takonut" hyppyä. :oP Treeniä, treeniä! Sit pari noutoa Kamin isolla kapulalla, kun oma jäi kotiin. Nyt haki hyvin ja palauttikin ihan vauhdilla, mutta meinasi leikkiä eli hyvä ettei nakellut ilmaan tuodessaan! Mikä lie riiponut, kun yleensä niin "vaivalloisesti" palauttaa? Mutta siinäpä pääosat Hipun touhuiluista ja ihan hyvä mieli jäi rouvan tokoiluista.

Hevosen lähdettyä pääsi kakarakin treenaamaan ja tällä kerralla Pikku-Qii oli loistava! =oD En tiedä, mistä ipanaa riivasi. Treenikamuja oli kuitenkin melkein tavanomainen määrä ja härdelliä ihan samalla tavoin. Nyt Qiiran seuraamisessa oli taas sitä "entistä" Qiiraa eli oikein kauniita pidempiäkin pätkiä ja hyvin säilytti kontaktin ilman haahuiluja. Toki namit oli mukana, mutta kun tuntui, ettei niistäkään ole ollut nyt viime kerroilla hyötyä. Jättävissä liikeestä seisominen edelleen hyvä eli nätisti törötti. Liikkeestä maahanmenotkin saatiin nyt paremmiksi, kun tein aika selkeän hidastuksen ennen käskyä. Muutama luoksetulo ja juu, noista pitäis saada vauhtia pois eli ongelma tämäkin. ;o) Tulee siis niin miljoonaa, että pläjähtää päin ja istuu sitten miten sattuu eteen. Parin askeleen pakitus ei oikein auta ja mitään "polvitaktiikkaa" en ala käyttämään. Noh, katsotaan nyt. Parempi kai tuo nyt tässä vaiheessa noin päin on kuin se, että pitäis yrittää saada vauhtia lisää...

Hyppyä myös pari kertaa ja hiukan meinasi ensin kääntyä hypyn takana, mutta saatiin siihenkin onnistumisia. Loppuun sit paikkamakuu, joka meni taas ihan plörinäksi... *huoh* Eli kerran kun nousee, niin sen jälkeen ei enää onnistu millään, vaan alkaa touhuta ihan omiaan. Kerran kävin sitten tiukemmin palauttamassa neidin paikalleen maahan, jossa raihoittelin silitellen hetken ja ihan lyhyt käynti pois ja vapautus. Mutta juu, on se vaan niiin vaikeaa tuolle elohopealle. Tuossa sitä riittää työsarkaa vielä piiiitkäksi aikaa. *huoh* Ihan lopuksi vielä seuraamista juosten - sikahieno kontakti ja paikka - Rommin, Urhon ja Kamin häiriöksi niiden lähellä, kun pojat teki paikkamakuuta. ;o) Ja treenin päätteeksi paljon leikkiä narupallolla ja sen heittelyä. Hyvin palautti lelun minulle, vaikka ihanat pojat touhusi ympärillä.

Mutta semmoiset treenit tällä kerralla. Kyllä tuli taas hyvä mieli Qoposenkin treenistä - paikkamakuusta huolimatta! Jaa'ah, jokohan sitä taas huomenna tipahdetaan maan pinnalle... ;o)