Yes! Agiliitämään Pallohallille ja johan tätä on odotettukin! Mukaan hallille pääsi vain Qiira, sillä tunnin aikana kaksi koiraa treenatessa ei enää jää aikaa äippäkoiran tokoilulle. Suunnittelin ratapätkän Kamia ajatellen eli saatiin treenata välistävetoa, voimakkaita leikkauksia ja kohtia, joissa pääsen vedättämään koiraa.

Qiira pääsi aloittamaan. Ekana yksittäisenä puomia, kun viimeksihän se saatiin menemään este jumimisten jälkeen. Myös nyt löi jarrut päälle ja tuumasi ensin, että en mene! Nostin kuitenkin kakaran nousuosuudelle ja kaulapannasta pitäen napakasti vein sen eteenpäin. Jep, tämä riitti eli sitten mentiinkin jo hyvin itsenäisesti ja myös ihan ilman hihnaakin ja hyvin stoppasi kontaktille. Muutaman toiston jälkeen meinasi suorastaan varastaa esteelle. Ratapätkää ajattelin ensin ottaa kakaralle sieltä täältä lyhyenä ja helppona ilman puomia ja pujoa. Mutta kun puomi menikin niin näppärästi, niin päätinkin, että mennään sitten alkua suunnitelman mukaan. Alla kuva treeniradasta.

1431039.jpg

Ja mitä tekee pikkukoira, kun kaikkiaan vajaan 2 kk:n ratatreenin jälkeen on kuukauden totaalinen tauko agiliidosta? No pikkukoira mennä suihkaisi kuvan ratapätkän lähes virheettä! =oD Loistava pieni! Ensimmäinen virhe tuli hypyllä 6 eli suihkasi hypyn ohi, kun en antanut tarpeeksi hyvin käskyä ja menin jo vastaanottamaan seuraavalle putkelle. Välistävedot 8, 9 ja 10 sujuvasti kuin vanhalta tekijältä. Toinen virhe tuli sitten keppien puolivälissä, kun sekosi rytmissä eli aloituskin meni nappiin avokulmasta hypyn kautta. Viimeinen virhe tuli sitten lopussa eli hyppy 16 jäi suorittamatta, kun en ohjannut kunnolla, vaan lähdin vedättämään loppuun. Mutta muuten oikein sujuvaa menoa eli esim. ei mitään epäröintejä voimakkaissa leikkauksissa putkelle 5 ja hypylle 13. Kepitkin meni kauniisti toistettaessa hypyn kautta ja koko treenikerralla vain yksi rima tipahti, kun lopetin ohjauksen. Heh heh... Täytyy sanoa, että olin kyllä pikkasen ylpeä tuosta pennusta! Kakara on selkeästi miettinyt juttuja pikkupäässään ja on aikasta taitava. Lopun erillisessä keppitreenissä mentiin pujo puhtaasti myös niin, että Qiira oli minun oikealla puolella. Ja pujossa riittää vain pelkkä aloituskäsky ja sitten kävelen vain hiljaa vieressä. On se ihqu!

Kamin kanssa eka pätkä meni tosi hienosti, mutta lopussa tippui rimat 15 ja 17. Molemmilla käänsin sille selkää eli tais jätkälle tulla vähän kiirus. "Keskusteltiin" Kamin kanssa noista rimoista ja sen jälkeen ei toistoissa tippunut enää yhtään rimaa. Tuo "keskustelu" tarkoittaa sitä, että murisen tuimasti Kamille: "Mikä tämä on?? Näitä ei tiputella." Kami reagoi tähän muilistelemalla korvat niskassa eli ihan kuin se ymmärtäisi, että nyt tais tulla virhe... Ja kuuliaisena ja kilttinä poikana ei moista virhettä enää tee. :oP Välistävedoissa kääntyi tosi nätisti puolivalssilla. Ainoa paikka, joka meinasi ekan suorituksen jälkeen tökkiä, oli putken 5 leikkaaminen eli ei millään meinannut mennä, mutta tarpeeksi napakalla käskyllä lähti taas menemään. Nousukontakti puomille otetaan kyllä, mutta vain yhdellä tassulla. Alakontaktissa ei ole ongelmaa ja nyt pääsin viimeinkin pojua palkkaamaan hienoista kontakteista.

Mutta kaikkiaan oli tosi kiva pitkästä aikaa agiliidellä. Qoposen kanssa akan pitäisi muistaa, että se on vielä kaikesta huolimatta vauva. Malttia siis ja huolellisempaa ohjausta eli Qiira tarvitsee vielä selkeämpiä vientejä esteille ja selkää ei saa kääntää, sillä silloin se suihkaisee akan mukaan. Ja käskyt pitää myös muistaa antaa kunnolla, selkeästi ja ajoissa. Kamin kanssa täytyy funtsia tuota puomin nousukontaktia eli miten siitä saadaan "reilumpi". Yksikin tassu kyllä riittää hyväksyttyyn suoritukseen, mutta voisi siihen useampikin osua. :o) Mutta tästä on hyvä jatkaa - molempien kanssa! Niin joo... Qoposella on sitten urku auennut eli se haukkui (tai siis kiljui) tänään eka kertaa ja vauhtiakin oli...