Vuorossa agiliitoa koko päivä ja tällä kerralla seuraamassa menoa siellä kehänauhojen sisäpuolella. Pitkä päivä eli lähdin kotoa aamulla ennen kello viittä ja kotiuduin illalla kahdeksan jälkeen. Hiukan meinaa kotiin päästyä ramasta, kun päivän ulkoilee vilpoisassa hallissa, seuraa parisataa starttia ja niiden aikana kävelee noin 7 km + ratojen rakentamiset + muut. Tosin joskus tuli "mitattua", että päivässä pelkän arvostelun aikana kävelyä kertyi noin 12 km... Jep, tykkään tehdä radat, joissa liikun myös itse - pelkkä paikallaan seisominen alkaa pitemmän päälle turruttaa. ;oP

Mutta upeita suorituksia sai taas seurata. Kyllä agility on vaan hieno laji ja usein se on niiiin pienestä kiinni! Väliin huomaa itsekin pidättäneensä hengitystä, kun seuraa tuulennopeaa paria, jonka meno on kirjaimellisesti "veitsen terällä". Väliin sitten tekisi mieli viedä ohjaajalle peili nenän eteen, että juu, katso sieltä, kyllä se sieltä syyllinen hylkyyn löytyy, älä ollenkaan moiti koiraa! Onneksi kisaajissa on kuitenkin suurin osa sellaisia, jotka antavat koiralleen kuvan, että rata oli nappisuoritus, vaikka hylky tai virhe tulikin. Sellaista yhteistä tekemisen riemua on ilo seurata ja sen avulla jaksaa taas. =o)