Pari päivää vedeltiin tässä "lonkkaa" lauman kanssa ja ohjelmassa ei normilenkkien lisäksi juurikaan muuta. Mutta eipä nuo kovin vaivaantuneilta toimettomuudesta näytä, niin tyytyväisinä lököilivät eilen auringonpaisteessa pihalla. :o)

Tänään sitten lähdettiin tyttöjen kanssa hakutreeneihin, kun luvassa oli vieraita maalimiehiä. Iisalmesta suuntasi muutama hakuilija tänne suunnalle ja pidettiin yhteistreenit. Hippukin pääsi tällä kerralla mukaan ja kylläpä meinasi pikkumummo levitä pöksyistään, kun hakualueelle päin suunnattiin ja kysäisin, että lienevätkö "kisuherkku-ukot" hukassa? ;oP Otin vain kolme ukkoa, jotka kaikki oli valmiina piilossa. Eka oikealle ylös avopiiloon ja sinne reipas haukku. Toinen vasemmalle alas roskikseen, joka siis umppari. Myös tämän haukkui iloisesti ja oikein kovasti kehuin ja kannustin paikalle menessä. Viimenen sitten jälleen oikealle ylös kallion päälle ja sieltä suorapalkka. Hyvin painui tuonnekin ja kohta tuli maalimiehen kanssa tyytyväisenä takaisin. Jep, Hilipalle oikein onnistunut treeni.

Qiiralle otin kaksi ukkoa oikealle ylös ilman haamuja. Pikkusen tuli siinä mielessä mokattua, että takimainen ukko lähti piiloon vasta silloin, kun olimme jo lähellä. Qiira ei tätä nähnyt, mutta hajuvana taisi jäädä aika voimakkaana. Lähetin kuitenkin ensimmäiselle ukolle ja hyvin lähti kapuamaan kalliolle ihan suoraan, mutta sitten kallion päältä sai hajun takimaisesta ja painui sinne. Sieltä maalimies toi syötelen pois. Lähetin sitten uudelleen ensimmäiselle ukolle viitisen metriä aikaisemmasta kohdasta ja nyt painui suoraan sivurajalle, josta sitten löytyi ukko. Hienosti siis lähti ja suoralle pistolle! Hieno oli Qoponenkin. =o)

Ensi viikolla täytynee pikkasen ryhdistäytyä eli ainakin pieniä tokotreenejä tarvitaan jokunen ennen sunnuntain koetta. Ja jos vihdoinkin sais aloiteltua sellaiset "järkevämmät" agiliitelytreenit omilla esteillä? Ainakin koetetaan vihdoinkin hakea se keinu Mallalta lainaan... ;oP