Tiina soitteli ja kyseli treenaamaan esineruutua. Ryhdistäydyin laiskuudenpuuskasta ja ei kun metsään esineitä etsimään - ekan kerran tälle kesälle. *noloa* Nyt kun Hipulla en meinaa enää kisata, niin on moinen homma jäänyt ihan kokonaan paitsioon. Toki Qoposelle tätäkin pitäisi alkaa ihan oikeesti ottamaan, jos meinaamme vuoden kuluttua haaveilla ensimmäisistä hakukisoista... :o)

Tallottiin sitten epämääräisen kokoinen ruutu, jonne laitettiin kaikkiaan seitsemän esinettä. Qiira pääsi ihan ekana hommiin. Viime kesänähän sille otettiin esineitä joitakin kertoja eli jonkunlainen haju ipanalla hommasta jo on. Kokeilin sitten ihan lähettämällä eli katsotaan lähteekö ruutuun ja mitä tekee. Kyllähän se sinne sinkosi ja nenäkin toimi. Ekalla kiekalla ihan selkeästi bongaili hajuja eli täällä on jotain vähän siellä täällä. Parin esineen luona kävi, mutta jatkoi iloista viipottamista, kunnen osui "mieluinen" töppönen kohdalle ja sen nappasi iloisesti suuhunsa ja lähti jopa tuomaan minulle! Hetki leikittiin aarteella ja lähdettiin katselemaan lisää. Kävi nuuskaisemassa hanskaa, mutta paineli eteenpäin ja löytyi aivan ihana NALLE! Tämä oli paaaaljon mukavampi ja iloisesti toi senkin minulle. Samalla tavoin kurvailtiin vielä kolmas esine. Jep, ihan hyvin vuoden tauon jälkeen, mutta ihan noin "valikoiva" ei kyllä tarvitsisi olla! =oDD Neiti taisi kyllä merkkailla kaikki kuusi esinettä, mutta toi ne ihanimmat. Hmmm... Taidamme tehdä seuraavalla kerralla vain kapean kaistaleen, jossa on yksi esine, niin ei pääse valikoimaan oman mielensä mukaan... ;oP

Neppu kävi sitten välillä hakemassa tehokkaasti kaksi esinettä. Oikein mallikas suoritus ja tiukka tuomari olisi saattanut pienistä lopun tapporavistuksista napata pisteen pari pois. Ruutuun jäi vielä pari esinettä, joten Hippu-äiteekin pääsi töihin. Mutta joo... Kyllä oli naurussa piteleminen, kun rouva hipsutteli ruudussa. =oD Toki hommaa vaikeutti se, että useassa kohdassa oli esineen hajuja, mutta mitään ei löytynytkään. Useamman kerran sain patistella hipsuttelijaa etenemään ennenkuin keskellä ollut hanska osui nenään. Viimeinen esine sitten etsittiin kirjaimellisesti yhdessä samalla, kun poistimme merkkejä. Mutta joo, kyllä on tainnut äippäkoira päättää siirtyä varhaiseläkkeelle tässä lajissa tai sitten saattui vaan oae-päivä! =o) Mitä sitä suotta höyryämään, kun kakarat kerran haluaa touhuta, pääasia että saa olla mukana höpöttämässä! =oD