Pikaisesti Tiinan ja Neppusen kanssa jäljelle Paltsikalle. Tällä kerralla hiukan helpompaan maastoon kuin viimeksi. ;o) Nepulle tehtiin motivoiva janalähtö niin, että Neppu näki minut janalla ja joutui sitten hetkeksi odottamaan. Tässä välissä Tiina teki sitten Qiiralle noin 200 metrisen jäljen helppoon kangasmaastoon ja sinne viisi esinettä - leluja. =o) Nepun otettua oman janansa pääsi Qoponen ajamaan reippaan ½ tuntia vanhenneen jälkensä. Lähtö oli taas loistava eli kun kakara tulee sivusta jäljelle, se lähtee oitis oikeaan suuntaan mennä viipottamaan. Nyt Qoponen meni jäljen suht mallikkaasti ja kaikki viisi esinettä nappasi suuhunsa ihan itsenäisesti! Muutaman kerran painui sivutuulessa liian sivuun, mutta aika hyvin paransi takaisin, kun huomasi, että nyt menee liian sivuun. Yhdessä kohdassa ihan jäljen vieressä oli joku tosi mielenkiintoinen haju, jota jäi nuuskimaan ja meinasi alkaa piehtaroimaan siinä! Nyppäsin pikkaisen liinasta ja kielsin hiljaa, jonka jälkeen palasi heti hommiin. Mikä haju lie ollut, kun niiiin tuoksui ihanalle? Mutta kokonaisuutena paaaljon parempi kuin viimeksi ja selkeästi nuo lelut on ihania. Katsotaan, josko ensi kerralla mukaan laitetaan myös yksi kepakko. ;oP