Hakutreenit kunnon päivänvalossa. :o) Tosin aika pieneksi meni meidän treenit eli paikalla minun ja Qoposen lisäksi vain Salme ja Papu sekä Pirjo ja Kusti. Tarkoituksena oli ottaa Qiiralle jälleen haukkutreenit vain kahdella ukolla. Eka ukko oli oikealla ja sinne ensin haamu ja haukkumaan. Kävelin rauhassa paikalle Qiiran haukkuessa ja otin sieltä sitten mukaan. Tässä kylläkin pyöri ja hääräsi kamalasti Salmen ympärillä aina, kun sai nakkia eli ei kovin hyvä. Muutettiin siinä sitten suunnitelmaa eli päätettiin ottaa vielä kolmas ukko ja Salme siirtyi eri kohtaan sillä aikaa, kun Qiira meni Pirjolle vasemmalle. Olin siis ohjeistanut myös Pirjon antamaan välillä haukusta palkkaa ja Salmelle päätettiin kokeilla toinen sitten niin, että välinakkeja ei tulekkaan.

Välissä siis Pirjolle vasemalle ja hyvin meni ilman haamuja. Paineli sivuun, mutta nappasi hienosti hajun tuulen alapuolelta, josta sitten suoraan ukolle. Pirjolle ei oikein haukkua meinannut tulla, haittasiko sitten se, että Pirjo olikin kyykyssä ja namin saatuaan ei Qopsu oikein tiennyt mihin menisi haukkumaan ja punki lähinnä syliin istumaan. Hyvä siis, että oli vielä kolmas ukko, niin josko sinne saadaan parempi onnistuminen? Kolmas lähetys pienellä haamuilulla jälleen oikealle ja nyt tuli kyllä hyvä ilmaisu! Salme ei siis antanutkaan nakkia, vaan vain hiukan härnäsi eli kakara joutui paukuttamaan kunnolla! Tämä näyttäisi olevan parempi vaihtoehto Qiiralle. Vaaditaan siltä vaan kunnon haukkusarja ja loppuun palkka eli ei välipalkkaa. Välillä vaan lyhyempiä sarjoja ja välillä pidempiä. Jatketaan siis tällä taktiikalla. ;o)