Pitkästä aikaa oikein tokoilemassa eli tyttöjen kanssa hurautettiin Pallohallille piirin yleiselle vuorolle vähän touhuamaan. Olipas siellä tällä kerralla rauhallista eli ei vissiin ollu ihmiset vielä tajunneet, että talvikausi on alkanut ja sen myötä hallivuorot. :o)

Qoponen pääsi aloittamaan ja äippäkoira sai tylysti odotella ensin autossa. Qiin kanssa vähän tsekkailtiin AVO-liikkeitä. Ensin muutama maahameno ja nyt palatessa meninkin ensin taakse. Tässä vahvistin uudella "maahan"-käskyllä pysymisen, kun siirryin taakse. Ensin meinasi kääntyä ihmeissään perään, mutta nopsaan hoksasi ja pysyi sitten ihan hyvin kääntymättä, vaikka perään katsoikin. Sitten luoksetulon stoppia ekaa kertaa. Tähän otin lelun mukaan eli eka kerralla kutsuessani vain viskasin lelun taakse. Ajattelin siis tähän käsimerkkiä. Ekalla kerralla hiljensi vauhtia ja toki pyörähti lelua hakemaan, mutta toisella kerralla stoppasi kyllä hienosti! :o) Ja mikä positiivista, jatkaa lujalla vauhdilla myös stopin jälkeen. Toki palkka lentää nyt pääsääntöisesti ja käytän tässä samalla tavoin kuin Hipulle kahta eri käskyä eli ensin "tule" ja sitten "tänne".

Sitten pikkuisen kakeja. :o) Tän tein ihan testaten eli hämäsin ensin pikkukoiran lelulla huiskauttamalla kauemmaksi ja käskin "maahan". Tässähän Qopsu suorastaan putoaa maahan. Sitten vain käskin lelulla vahvistaen käsimerkin avulla Qiiran ylös "istu"-käskyllä. Wow! Hienosti pomppasi - vain etutassuja siirtämällä - ja toki heti lelu palkaksi. Sama muutamalla toistolla eli näyttäis siltä, että ei tuota isoja ongelmia tämä liike. =o) Kokeilin loppuun vielä kerran niin, että käskin kerran ylös ja uudelleen maahan ja lelupalkka vasta toisen istumaan nousun jälkeen. Väliä tässä oli reippaasti yli viisi metriä. Hieno penne! Sitten vielä hyppyestettä. Tämä oli vaikea! :o) Ei meinannut pikkukoira älytä yhtään, että pitäisi istua esteen taakse! Toljotti minua sen näköisenä, että ei ole koskaan "istu"-käskyä kuullutkaan ja ainahan täällä on pitänyt seisoa. No, autoin istumaan pari kertaa, merkkasin naksulla ja nami lensi palkaksi. Muutaman toiston jälkeen hoksasi mistä kysymys ja johan altoi istuminen onnistumaan. :o)

Tjaa'ah. Pika-analyysinä kokeilun jälkeen. AVO-koetta ajatellen suurimmat treenit talven aikana kohdistetaan seuraamiseen ja toki siihen noutoon. Lisäksi paikkamakuun kanssa on edettävä varoen, sillä luulen sen olevan Qoposelle vaikean, kun akka katoaakin näkyvistä. Lisäksi voisimme alkaa treenaamaan myös ruutua ja joitain muita juttuja... :oP Jep, siinäpä sitä puuhaa tokoilun suhteen talveksi!

Qoposen jälkeen myös äippäkoira pääsi halliin... Juu, oli pikkurouvassa intoa kuin ilmapallossa eli kimpoili joka ilmansuuntaan! Meinasi vallan naurattaa Hilipan sinkoilut. Otettiin alkuun pikkasen seuraamista ja voi mahoton, kun oli mukavaa! Parin askeleen siirtymisistä ei tullut oikein mitään... Siirtyi kyllä ja otti paikkansa uudelleen, mutta kun siinä välissä kerkesi pomppia lähes olkapään tasolla eli hiukan "hypähtäen" tapahtui nuo siirtymiset. =o) Liikkeestä istumisen muisti kyllä, kun pienellä vartaloavulla muistutin. Hyppynouto meni ok eli sen osaa kyllä. Kokeilin myös Tiinalta lainatulla tunnarikapulalla noudon eli vein kapulan maahan jä lähetin hakemaan "oma"-käskyllä. No, ensin se pikkupalikka pukattiin etutassuilla metrin päähän, sitten kanneltiin iloisesti heitellen ja lopulta yritti sitten pureksia sen tuhannen päreiksi... Ok, tätä liikettä jatketaan pitäimisharjoituksilla... :oP Luoksetulon pysähdykset onnistui pelkillä suullisilla käskyillä eli niitä ei tarvitse juurikaan treenata, pääpaino vauhdin säilyttämisellä.

Mutta juu. Onneksi meillä ei ole Hilipan kanssa mitään kiirettä. Treenaillaan pikkurouvan kanssa noita VOI-liikkeitä ihan kaikessa rauhassa. Hommaahan siinä riittää eli kaket, ruutu ja tunnari ovat täysin osaamattomia liikkeitä. Katsotaan sitten mennäänkö kokeisiin asti koskaan, mutta treenataan pikkurouvan mielenvirkistykseksi, varsinkin kun siitä oli niiiiin ältsin mukavaa päästä hommiin! =o)