Kakara aloitti sitten juoksunsa eli nyt jää väliin omat kotikisat Pallohallilla reilun viikon kuluttua... :o/ Pahus, ajattelin jo, että noissa kisoissa olisimme saattaneet vaikka onnistua, kun tutut esteet ja tuttu paikka ja kun Qiira on toiminut niin hyvin treeneissä. Noh, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. :o) Päästäänpähän Oulun kisoihin marraskuun lopussa ja joulukuussa sitten Joensuuhun tai Seinäjoelle.

Väliä juoksuille tuli nyt paria päivää vaille ½ vuotta eli siirrän vielä naperon leikkuuttamista. Antaa sen vielä aikuistua lisää, se kun on vieläkin niiiiin vauva. Tuo puolen vuoden väli nyt ei ole paha eli jos rytmi jäisi tuohon, niin Qopsu "juoksentelisi" aina keväällä huhtikuussa ja syksyllä lokakuussa. Sinänsä ihan hyvä eli keväällä ennen kunnon metsätreenikauden alkua ja syksyllä pahimpien sadekelien aikaan. Mutta katsotaan taas seuraava väli, sillä tämähän on vasta Qoposen kolmas juoksu. :oP

Muutoin meillä menee oikein mukavasti koiravieraidenkin kanssa. Neppu ja Qiira leikkivät illat keskenään. Vuoronperään toinen tyrkyttää toiselle jotain lelua - tai minun villasukkaa - jota sitten yhdessä kiskotaan. Välillä painitaan ja ulkona juostaan kilpaa ja LUJAA! =oD Figo on niin onnellinen pikkupoika aina, kun pääsee olkkariin meidän kaveriksi. Saa pikkuhepuleita ja vispaa häntää niin, että koko koira kulkee mutkalla. Veteraanit siis joutuvat aina "vuorollaan" arestiin eri huoneeseen, niin Figokin pääsee tohinoihin mukaan. Sellaista "pyörittelyähän" tuo on, mutta minkäs teet, kun Topo-vaari ei oikein vieraista pojista tykkää, varsinkaan kun ne tulevat HÄNEN akkalaumaan, jossa on vielä mukana ylimäärinen ihastuttava neitokainen... ;oP