Suuntasin Pallohallille agiliidon merkeissä, vaikka Qopsu onkin juoksussa. Neitiä siis tuurasi isosisso eli kävin treenaamassa Neppusen kanssa! :o) Hih, on se vaan ihana raketti ja aivan sairaan nopee! Tuon vauhdin kun vaan sais suunnattua prikulleen oikein ilman ylimääräisiä mutkia, niin hallelujaa - pois alta risut ja männynkävyt! =oD

Jälleen rakenneltiin useampi treenipiste. Yhdessä A-este muutaman hypyn kautta, toisessa keinu, kolmannessa pujon syöttö vauhdilla lähes suorasta putkesta ja neljännessä sitten puomin kanssa pikkuinen ratapätkä. Alla tästä kuva. 

2013906.jpg

Pätkällä ongelmaksi koitui hyppy 2 eli rima kolisi, kun sukkula pyrki väkisin kääntymään liian aikaisin. Saatiin onnistumaan, kun menin reilusti hypyn ohi, mutta sitten olikin hiukka vaikeampaa jatkaa puomille. Menihän se sinne, mutta mie jäin tosi pahasti jälkeen. ;oP Kontakti kuitenkin bueno eli kiltisti odotti kartturin mukaan kuvioihin ja sitten jatkettiin. Lopun otin ensin leikkaamalla renkaalle ja sitten pituudelle. Tämä vaan aiheutti joka kerta sen, että ko. esteiden jälkeen Nee kääntyi väärään suuntaan eli turha, ylimääräinen pyörähdys. Vaihdoin sitten tyyliä niin, että vaihdoin puolen puomin päässä ja renkaan jälkeen valssaten hyppy 5 syliin ja siitä pituudelle, jonka jälkeen kääntyi hyvin oikeaan suuntaan. Hypylle 7 ja putkeen Nee kyllä irtosi kiitettävästi, joten ei tarvinnu akan kun odotella viimeisen hypyn vastaanottoa. Hieno oli flikka! =o)

Muilla pätkillä myös hienoa menoa. A-esteen kontaktit oli aivan sikakomeita! Hyvin stoppasi 2on-2ff, eikä yrittänytkään loikkia karkuun! WoW! Mittee se Tiina on tuon kanssa tehny? ;o) Mutta olipas kiva suihkia Neppusen kanssa. Toivotan, että likka ei lähde juoksussaan Qoposen mukaan ja pääsee kisaamaan lauantaina omiin kisoihimme.