Soittelin heti aamusta Hieroja-Sannalle ja kyselin pikaista käsittelyä Qiiralle. Eihän hänellä tietty ollut enää aikoja tälle viikolle, saati sitten ensi viikolle. :o/ Pyysin ilmoittelemaan, jos tulee perumisia ja kuinkas ollakkaan, kotimatkalla töistä puhelin soi! Heti ois päästy, mutta kun jouduin hakemaan koiran reippaan 10 km:n päästä, niin aikaahan siinä kului. No, kerettiin kutenkin ½ tunnin pikakäsittelyyn eli tsekkaus, onko jossain jotain vialla. Ja olihan siellä... :o( Yleensä ottaen koko takapää hiukan tukossa, mutta oikea jalka "lukossa". Oireet viittasi siihen, että oikean takasen polveen on osunut isku tai jotain ja sen takia koko koipeli sitten "lukkiutunut". Voi pientä! Ei ihme, että takakoivet ei hyppyyn oikein auenneet eli selkeä syyhän sieltä tiistaiseen löytyi. Toisaalta hyvä näin, nyt siis tiedetään, miksi Qopsukka hyppäsi niin omituisesti. Sitä en tiedä, missä koipeli on "loukkaantunut", mutta tot.näk. pihalla rymytessä ja juostessa. Sanna ennätti pehmitellä koipelin jumituksen ja nyt sitten pari päivää venytellään kotosalla rauhallisesti. Lauantaina käyn kisoissa katsomassa hyppyä eli jos heti ekalla radalla menee vähänkään kasassa, niin jätämme kisat suosiolla siihen. Kunnon hierontaan mennään reilun viikon päästä eli sieltä löytyi Sannalla seuraava vapaa aika.

Loppuillan Qiira joutui sitten käsittelyn jäljiltä ottamaan rauhallisemmin eli agitreeneihin ei sillä ollut asiaa. Ja kun Hippukin on saikulla, niin kaivelin sitten "naftaliinista" Sipsin! Rutasemme on edellisen kerran liidellyt elokuussa 2007 eli reilu vuosi sitten. Pikkukoira pääsi siis hallille kokeilemaan, että vieläkö muistaa, miten agiliitoa mennään. =oP Heh ja muistihan se! Sheltinretkula meinasi vallan pakahtua ilosta ja onnesta, kun pääsi ihan YKSIN hallille ja muut joutui jäämään kotiin. Ja todistaakseen olevansa ihan oikea agikoira, se paineli esteitä sellaista haipakkaa, ettei varmaan koskaan ole niin kovaa mennyt! =oD Wow, Rutanen, ihan sai akka juosta sheltinretkulan kanssa! Pujotteluakin meni ihan ilman apuja hyvällä vauhdilla. Toki alku pitää vielä "näyttää" ja minun oikealla puolella ei osaa pujotella ollenkaan, mutta tuossa vasemmalla pelasi nyt tosi hyvin. Kontaktithan Sipsillä on varmat ja hyppää hyvin eli ainoa puute sen agiliitelyssä on tuo heikko pujottelu. Salme väsäili mukavan ratapätkän:

2102150.jpg

Tämä meni Sipsillä ihan upeasti! Aikaisemminhan sen kanssa ei ole voinut juurikaan leikata takana, kun ei irtoa ollenkaan. Nyt pystyin pienen vedon jälkeen lähettämään hypyille 5 sekä 6 ja siten leikkamaan hypyllä 5, josta suoraan valssaamaan hyppyjen 6 ja 7 väliin. Myös putkeen 9 irtosi niin, että ennätin hyvin tekemään persjätön ennen hyppyä 10. Kepeille mennessä otin vastaan hypyn 13 ja tarkasti sitten kepeille, että aloitus onnistui. Mutta kaikkineen Rutanen oli aika hieno! =oDD Täytynee ottaa Sipsi mukaan myös ensi viikolla ja katsotaan vieläkö vauhtia piisaa vai oliko tämä vain hetken humaus. Jos piipertää yhtä hyvin, niin sehän pitää ilmoittaa kisoihin Qopsun matkakaveriksi!

Myös Kami oli treeneissä mukana, joten juostiin myös sen kanssa tuo sama pätkä pariin kertaan. Kamille kokeilin ojausta niin, että lähetin sen hypyille 5 ja 6, josta otin vastaan hypyn 7 ja siitä sylkkärillä hypylle 8 ja putkeen. Hyvin onnistui poitsun kanssa, kun vaan annoin luvan mennä. Muuten tuossa ei ollut Kamputtimen kanssa mitään vaikeaa.