Kovin on mulla taas karvaton misseilijä! =oD Huomenna ollaan siis lähdössä reissuun, kohteena Turun KV-näyttely ja tokokoe. Pääpointti reissulle on siis Tiinan ja Neppusen osallistuminen tokoon ja minä halusin niin kovasti mukaan peukuttamaan ja jännäämään. Ja jotta itselläkin olisi jokin "syy", niin ilmoitin sitten Hipun kehään toivoen, että pikkurouva tekee turkin siihen mennessä...

Juu ei tehnyt, ei. Mulla on sitten menossa vetskuluokkaan bikineissä esiintyvä himpula, joka ulkonäkönsä - ja pahoin pelkään, että myös käytöksensä - perusteella kuuluisi sinne pentuluokkaan! =oD Ja kaiken lisäksi nuo vähäiset karvat pöyhöttää joka suuntaan, kun pesin Hipun noin 1½ viikkoa sitten. Aikanaan sen kärsi pestä vaikka edellisenä päivänä ja turkki laskeutui vuorokaudessa, mutta sekin näkyy muuttuneen. Enää tasoittumiseen ei riitä vuorokausi, saati sitten viikko tai kaksi, vaan taidetaan tarvita se kokonainen kuukausi. ;oP Noh, rouva pääsee kuitenkin mukaan ja kehään yli vuoden tauon jälkeen. Käydään treenaamassa ja ollaan sitten täydessä turkissa ja iskussa kuukauden päästä Tuusniemellä. =o)

Eli kuulumisia seuraavan kerran sitten sunnuntaina, jos ollaan kotosalla hyvissä ajoin. Tarkoitus on startata kotimatkalle heti aamusta ja ajella päivänäöllä kotiin.