Kerrankin kerkesin mukaan sunnuntain treeneihin, kun vuoro oli niin myöhään illalla. :o) Hallilla oli kasattuna valmiiksi kolme erillistä ratapätkää. Kahdessa oli vain muutama este ja yhdessä hiukka pidempi kuvio. Eka "pisteessä" treenasin Qiiralle okseria ja keinua. Okserilla käytän käskyä "yli". Pyrin tuolla kertomaan Qiiralle, että nyt on hiukka isompi hyppy tulossa. Mutta kauniisti kyllä tuokin ylittyy eli onpas ihanaa, kun ei tarvitse tuostakaan huolehtia. Toisessa "pisteessä" otettiin sitten A-estettä ja pujon kulmia. Alla sitten vielä kuva ratapätkästä.

Tuossa ei juurikaan ongelmaa. Okserilla - ei ollut täydessä mitassa tuossa kohden - meinasi ensin ottaa kieltoja, kun ohjasin "väärin". Yritin lähettää okserille ja ottaa sitten hypyn 6 vastaan, mutta ei lähtenyt. Tajusi siis, että onkin isompi este ja tarvitsi sitten kartturilta apua. Otin sitten niin, että juoksin okserin ohi ja sieltä valssin kautta hypyt 6 ja 7. Nätisti kääntyi tuohon väliin, eikä mennyt hypylle 11. Puomin jälkeen meillä oli hiukan "vaikeuksia", kun minä jäin niin jälkeen, etten kerennyt kunnolla valssaamaan renkaan jälkeen. Jotenkin jäin niin "tahmailemaan" tuohon ja kun Qopsu ampuu kontaktilta täysillä eteenpäin, niin en oikein kerennyt mukaan... :o)