Tiistain tapaan tutusti Pallohallille. Tällä kerralla suunnattiin sinne Tiinan kanssa jo heti kahdeksaksi, niin josko kerrankin olisi "ajoissa" kotona. :o) Roudattiin sivummalle kolme hyppyä sekä puolikas pujo ja teemana takaaleikkaukset ja pujokulmat.

Ekana tuota kuuden esteen "rataa". Ohjasin tarkoituksella niin, että aloituksessa koira vasemmalla, siitä edestä hypylle 2 ja taas edestä hypylle 3 eli itse liikuin vain suoraan ja koira meni sik-sakkia edessä. Tuo ON Qiiralle vaikeaa! Mutta hyvin sain onnistumisia, kun laitoin molempien hyppyjen taakse vinoon alustan päällä olleen namin. En edes pahemmin joutunut odottamaan, että ottaa namin, vaan teki sen tosi nopeasti vauhdissa. Lopun "perinteisempi" takaleikkaus hypylle 6 oli Qiiralle paljon helpompi, kun siinä minä liikun samansuuntaisesti koiran kanssa. Mutta tuota pitää treenata! Olisi niin mukava saada tuo kuvio onnistumaan noin eli ei tarvitsisi alkaa valsseja joka väliin tekemään. =o)

Nepun treenin jälkeen otin sitten vielä pujokulmia sekä avo- että takakulmasta. Mustien numeroiden mukaisesti ensin avokulmaa niin, että seisoin esteiden välissä, josta lähetin takaakiertoon hypyn vasemmalta puolelta ja siitä suoraan pujoon edestäni ilman mitään helpottavia vekkejä. Parilla ekalla kerralla meinasi mennä 2-väliin, mutta kun en kommentoinut ja otin vain uudelleen, niin johan löytyi oikea väli! Sitten hakikin sen tosi hienosti! Takakulma puolestaan alkaa olla Qiiralle tosi selkeä eli tuossa otin hypyltä joko vasemmalta tai oikealta puolelta kiertäen ja hyvin haki oikean keppivälin.  

Mutta ihan hyvä täsmätreeni! =o) Pohdittiinkin Tiinan kanssa, että taidetaan ottaa ohjelmaan aina tiistaisin ihan muutamalla hypyllä joku pieni teema ja keskiviikkoisin treenataan sitten ratapätkää.