Ohjelmassa agilitypainotteinen viikonloppu Siilinjärvellä, joka alkoi Qiiran kolmella startilla ja jatkui sitten tuomaroinnin merkeissä sunnuntaille iltapäivään asti. Ensimmäinen rata oli Huittisen Harrin - kuten kaksi muutakin - käsialaa, mentiin agia ja alla kuva muistin sekä videokuvan perusteella piirrettynä.

Rata lähti hyvin liikkeelle. Puomin kontakti oli aivan täydellinen eli juoksin vain rohkeasti puomin oikealla puolella ohi ja napakka "Alas"-käsky ja lupa jatkaa, kun oli ihan alhaalla. Tästä oli sitten helppo jatkaa putkelle, kun mun ei tarvinnut väistellä muuria. Tästä persjättönä putkelta hypylle 6 ja sitten kamala lentokeinu!! 8-O Koskaan aiemmin ei ole Q tuollaista loikkaa keinulla tehnyt. Keinun jälkeen tuli sitten kielto seuraavalle hypylle, kun taidettiin kumpikin hiukka säikähtää... Tuosta jatkettiin puhtaasti putkelle 15 asti, josta mystisesti kaksi kieltoa. Q kääntyy hyvin mun valssiin, mutta ei vaan osu putkeen ja videolta en kyllä keksi itsestä mitään syytä. Tosi mystiset kiellot! No, tähänhän se hylkäys sitten tuli kolmella kiellolla ja loppusuora mentiin hienosti ja myös A:n kontakti oli aivan loistava ja ihan alas asti. Mutta siis eka radalta Qiiran uran hylky nro 15! :o)

Toinen rata oli myös agia, mutta siitä mulla ei profiilina ole minkäänlaista muistikuvaa! :o( Lisään siitä kuvan, jos muisti palaa edes pätkittäin. Videotakaan en pääse katsomaan, kun se ei ole minun omalla kameralla, vaan Jussin kamerassa, kun Q meni heti heidän oman koiran perässä, niin hän ei kerennyt vaihtamaan kameraa. Ja tietty tämä oli sitten se rata, jolla me päästiin maaliin - vihdoinkin! Tuloksena radalta saatiin 10. Eka virhe oli kielto keinulta - yllättäen edellisen radan lentokeinun jälkeen. Tuon osasin kyllä arvata ja kun paikka oli vielä sellainen, etten ennättänyt lähelle Qiiraa "tukemaan". Toinen virhe tuli sitten keppien lopusta eli jätti viimeisen välin tekemättä... Kökkö! Käveltiin sitten kaikessa raaauhassa takaisin alkuun, tehtiin kepit loppuun ja maaliin. Aika riitti kuitenkin noista kielloista huolimatta, vaikka pelkkään keppien korjaamiseen taisi "livahtaa" lähemmäs 10 sekuntia. ;oP

Mutta tulos ja meidän hylkyputki katkesi! Viimeinen rata oli sitten hyppis ja pääsimme aloittamaan uuden hylkyputken. Tästä löytyy taas kuva, kun pystyin sitä videolta tarkistamaan.

Ja taas Q:n hylky tuli kolmesta kiellosta. *huoh* Eka napsahti putkelle 7 ja taas ihan mystisesti. Kääntyi tosi hyvin muurilta putken oikeaan päähän, mutta painelikin ulkokautta ohi niin, että hurisi ja lenkin jälkeen kyllä suhahti suoraan putkeen. Siis nämä on ihan outoja kieltoja, joille en vaan keksi selitystä! Myös tällä radalla Q jätti pujon kesken, vaikka koetin kyllä kunnolla viedä loppuun asti. Ahistuiko sitten, kun pujo osoitti seinään - ei noin lähellä kuin kuvassa eli oli siinä ainakin 3 metriä väliä - ja putki oli sivummalla? Uusinnassa pujotteli hyvin loppuun. Kepeiltä sitten jatkettiin reippaasti pussille, johon tyssäsi eli siitä ainakin viisi kieltoa!! Ei vaan kertakaikkiaan mennyt pussiin, vaikka kuinka yritin sinne tökkiä ja vaikka miten. *huoh* Lopulta suostui kuitenkin menemään ja kuten arvata saattaa, niin loppurata mentiin taas niiin hienosti ja puhtaasti.

Mutta on se vaan epeli! Nuo sen kisojen oudot kiellot on kyllä aika mysteeri... Toisaalta katselin videoilta omaa menoa, että onhan se kyllä aika kökköä ja hiipimistä koiran mukana. En ymmärrä, että miksi alan kisoissa noin "varomaan" ja hiippailen, kun treeneissä ohjaan Qiiraa sellaisella "apinan raivolla" tsempittäen ja kirittäen. Niin... Ei kai sitä tarvitse ihmetellä, miksi koirakin on niin epävarma. Nyt päästään vielä treenaamaan pari kertaa ennen Vöyrin kisoja, joten vahvistetaan kontakteja ja niistä etenkin keinua. =oD

Loppu aika viikonlopusta meni sitten tuomaroinnin merkeissä. Majapaikassa ei meidän Qopsukka ollutkaan sitten ainoa koira, sillä samassa paikassa oli Lappalaiskoirayhdistyksen kevätpäivät näyttelyineen ym. eli hau hau siellä ja hau hau täällä. :o) Onneksi viereisen huoneen lappalainen ei haukkunut ihan koko yötä isäntäväen ollessa "illanvietossa"... ;oP