Suunnattiin Qiiran kanssa tihkusateessa kohden Paavolaa ja agitreenejä. Mentiin siis mukaan ohjattuihin treeneihin ja Esa oli tekaissut oikein kivan pätkän, joka mukaili pikkiriikkisen SM-kisojen minien hyppäriä. :o) Kovasti sovellettuna, mutta jotain kuitenkin ja alla jälleen muistinvaraisesti piirretty kuva.

1245179775_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ensin näytti, että me ei osata rengasta! Kun menin valmiiksi hypylle ottamaan vastaan, niin suihki vaan kehikon ja renkaan välistä. Olin ihan ihmeissäni!! Sitten hokasin, että minähän sanoin Qiiralle vain "tule", enkä "rrrengas" niinkuin normaalisti renkaalle teen. Ja toisekseen taisi olla eka kerta, kun aloitimme renkaalla. Nykysäännöissähän ensimmäinen este ei voi enää olla rengas, joten eipäs tuota ole edes harjoiteltu. :o)

Noh, päästiin vauhtiin ja hyppy 2 normisti "kierrä"-käskyllä, valssi ja ennen putkea toinen valssi. Nyt haki sairaan hyvin putkia eli pystyin jäämään tosi kauas putkien suulle ja hyvin meni toiseen. Valssin kautta hypylle 8 tiukalla haltuunotolla pois takana olevalta putkelta. Putkelle 11 lähetys ja itse putken 5 toisella puolella. Hypylle 12 tehtiin kielto eli lähdin liian aikaisemmin kääntämään ja lähti - taas - mun liikkeen mukaan. Loppuun asti muuten ihan ok.

Kokeiltiin sitten jaakotusta hypylle 7 ja se toimikin siinä hienosti. Sen jälkeen vaan käänsin sylistä seuraavalle hypylle ja leikkaus. Hyvin meni tuo kohta jaakottamalla, itselle vaan pitäis saada se selkäytimeen niin, ettei tarttis koko aikaa miettiä, että miten sen teen. =oD

Mutta Q:lla oli kivaa ja se oli jälleen loistava pieni! Sivummalla otin sitten vielä pujon syöttöjä parin hypyn kautta. Lisäksi otin meille niin vaikeaa leikkausta, jossa itse menen suoraan ja koira hyppää edessäni vinosti hypyn. Tuo meni nyt ihan hyvin, kun otin pallon avuksi ja nakkasin sen hypyn yli. Josko saisin noin koissulin tajuamaan tuon eli lähtisi pelkällä "viskauksella" hyppäämään välittämättä mun kulkusuunnasta. Treeniä treeniä! =o)