Ihan ensin tosi paljon kiitos teille kaikille ihanille ihmisille, jotka nyt myötäelätte meidän kanssamme. Täytyy myöntää, että ei ole helppoa katsoa vierestä, kun vanhat rakkaat ei ole kunnossa... Myös nuoriso aistii vanhojen vaivat ja Qiira on suorastaan hellyttävä painautuessaan Inkan viereen sen turvaksi. Ja mummo ei edes aja sitä pois, vaan antaa kakaran olla vieressä... :'o/

Inka voi paremmin, mutta ei ole entisessä kunnossaan. Tänään päivällä mummeli jaksoi melkein postilaatikolle asti mukanani ja hiukan leikki lelulla sisällä, mutta ei jaksa kauaa, vaan väsähtää. Aamulla söi noin puolet ruoastaan, mutta nyt illalla meni jo koko kuppi tyhjäksi. Nukkuu paljon, mutta mikä minua huolettaa eniten on se, että löydän se kuitenkin usein seisomasta jostain apaattisena "kuuntelemassa" jotain. Selkeästi johonkin sattuu ja lienekkö sitten seisoen helpompi olla... :o( Lisäksi sen vatsa tuntuu jotenkin erilaiselta, ikäänkuin se olisi hiukan turvoksissa tai sitten kuvittelen. Mutta pääasia kuitenkin, että Inka on edes hiukan pirteämpi kuin eilen.

Vaari puolestaan töppöstelee eteenpäin. Tosin sen tasapaino heittää koko ajan enempi ja enempi ja esim. tänään sisälle tullessa ei meinannut kodinhoitohuoneen käytävä riittää ja lopuksi kaatui melkein vesikuppiin. :o/ *huoh* Muuten pappa voi aikalailla samoin kuin ennenkin ja pystyy edelleen syömään ihan hyvin. Suun patti ei siis vielä haittaa ruokailua, mutta vaivaa, sillä pappa "nostelee" väliin huultaan. Ja jalkoväliään kuuntelee eli nivusten möhkyrät taitaa myös vaivata koko ajan enempi. Varsinaisia kipuja ei liene Rimadylin ansiosta ja ulkona saattaa jopa spurtata Qiiran kanssa ja päivällä jahtasi vielä västäräkkiä pihassa... :o)

Huomenna lähden Kokkolaan agikisoihin Qiiran ja Hipun kera ja Timo on viikonlopun vanhusten kanssa. Toisaalta tuntuu oudolle lähteä nyt, mutta toisaalta luulen sen helpottavan omaa oloa, kun saa välillä muuta ajateltavaa. Josko tämä pääkipukin hiukan hellittäisi ja voihan olla, että mummelinkin on helpompi olla, kun en ole sitä koko ajan vahtimassa. Toki Cärry suuntaa oitis kohti kotia, jos täällä tapahtuu jotain. Mutta palataan sunnuntai-iltana kuulumisiin, toivottavasti parempiin! :o|