Kesäloma aloitettiin siis pienellä Etelä-Suomen reissulla. Matkaan lähdettiin jo perjantaina ja ajettiin yöksi puolimatkankrouviin Varkauteen, jossa yövyimme ystävämme Mallan kämpillä. Lauatai-aamuna suuntasimme sitten Järvenpäähän agilitykisoihin mukavan lämpöisessä kelissä eli ei ollut liian kuuma, vaikka aurinko paistelikin.

Kisat alkoi Kati Walan tuomaroimalla radalla, joka olikin melkoisen vaikea. Koko ajan piti olla sesse näpeissä eli takaakiertoja, välistävetoja ja hankalia hyppykulmia riitti ja viimeisenä esteenä vielä okseri. Meidän starttivuoro oli melkein viimeisenä isossa lähes 40 koiran luokassa ja tuo ei sovi meille. Tai siis minä en osaa hakea Qiiraa oikeaan aikaan eli nytkin kerkesin hermostuttaa sen ja itseni ennen menoa starttiviivalle. :o/ Lopputuloksena sitten sinne tänne sinkoava koiruus, kamalan piiiitkät kaarrokset - katastrofi! Hyl tuli sitten putken väärän pään myötä, mutta tyytyväinen olin toisaalta, sillä juuri ne vaikeat kohdat meni meiltä oikein hyvin ja kontaktit olivat hyvät.

Toisen radan tuomaroin uusi tuomarituttavuus eli Henri Luomala. Ratapiirros löytyy muuten täältä. Profiililtaan hyvin erilaista menoa kuin ensimmäinen, mutta onnistuin sössimään tämän ihan itse... :o) Hypyn 7 jälkeen kielto A:lle, josta masennus akalle ja huolimaton heitto putkeen, jonne koira ei mennytkään, vaan lähti mukaan ja sitten putken väärä pää eli hyl. Todellisuudessa nuo esteet ei olleet ihan noin eli A:n jälkeen lähdettiin enemmän eteenpäin putken oikeaa päätä kohden ja se väärä pää oli tuollain suoremmin sivulla... Loistavan pujottelun jälkeen tultiin sitten pois.

Eli siinä lauantain suoritukset. Menestystä ei tullut, mutta ihan mukava oli käydä etelän isoissa kisoissa. :oP Yöksi ajelimme sitten Tykkimäen leirintäalueelle mökkiin ja siellä ei tosiaankaan tarvinnut olla yksin! Väkeä kuin pipoa ja sen myötä pitkälle aamuun "elämisen ääniä", mutta saihan tuota jotenkin nukuttua. Ja taisi koissutkin nukkua ihan ok, sillä ei ne ainakaan haukahdelleet muiden ääniä. Kouvolasta olikin sitten lyhyt matka Haminaan ja seuraaviin kisoihin. Sää välillä aivan tautisen kuuma ja ukkosen jyrinä lähestyi koko ajan. Loppupelissä selvisimme juuri sopivasti kovan sateen alta pois eli toisen radan aikana nakkeli hiukan vesiä ja pois päästyämme sitten satoikin kaatamalla. :oP

Sunnuntain molemmat radat tuomaroi Tuija Kokkonen ja ihan läpihuutojuttuja ei nämäkään radat olleet. Välillä baanaa ja sitten tiukka haltuunotto ja joku kuvio. Eka radalla mielenkiintoinen pujon aloitus takakulmasta eli esteelle tultiin suoralta, jossa oli putki, rengas ja hyppy, joka sitten osoitti sinne pujon kolmannen välin paikkeille. Tässä ei auttanut akan siksakit jossain kaukana takana, kun pikkukoira oli jo lähtenyt lapasesta ja suhahti pujottelun läpi toiselle puolelle missä sitten ihmetteli: "Äiteeee!! Täällä ei ole enää esteitä!! Minne sitten?" Jatkettiin ja onnistuttiin saamaan yksi rima alas - aivan liian tiukka käännös pakkovalssilla putken jälkeen - ja muurin (!!) palikat alas. Sitten irtosi toisen kerran hiukka liikaa ja sinkosi puomin sijaan renkaalle - hyl. Tämän jälkeen otimme sitten puomin kontaktin toooosi tarkasti ja pois. :o)

Toinen rata oli hyvin pitkälle saman tyyppinen kuin eka ja nyt ei kovin kauas päästy. :o) Viidentenä olleen A:n jälkeen oli pari hyppyä, jossa välistäveto. Paikka oli niin ahdas, että ajattelin tyynesti kierrättää pikkukoiran ulkokautta toiselle hypylle. Mutta joo, sen toisen - eli ensin väärän - hypyn takana oli putki, joten ei lähteny koissu akan vetoon vaan kiiti sukkana sen väärän hypyn eli viikonlopun neljäs hyl. *huoh* Koetin korjata, mutta eikun vaan pomppiin sinne ja kolmannenkin kerran ja sitten jo sinne A:lle ja... Tässä vaiheessa tuumasin tuomarille: "Joo, me lähdetään jatkamaan kesäloman viettoa!" =o)

Jepa. :oP Ei tullut meille menestystä tältä turneelta. Ja ei kyllä taida tulla seuraaviltakaan, sillä pikkukoira on kehittänyt itselleen lisää vauhtia ja nyt me ei sitten taivutakkaan näihin 2-luokan kuvioihin. Ja niin, tämähän EI ole meidän syy, vaan NEPUN!! =oDD Qiira nimittäin näki, kun treenasin Neepillä kotipihassa ja sai sitten herätyksen idolinsa menosta: "Ai NOIN se kuuluukiin mennä - tuhatta ja sataa!! Oi jeee!!"

Joten olemme palanneet tavoitteissa takaisin entiseen eli maaliin pääsyyn. Jatkamme tätä yritystä sitten ensi viikonloppuna Vaasassa! :o) Ja jatkamme treenaamista! Niin ja kiitos Mari-siskolle majoituksesta lopun kesälomareissumme ajan!