Joo, nyt alkaa tuntua, ettei meillä enää muuta tehdäkkään kuin agiliitoa! ;oP Juu, myönnetään että muut lajit on olleet nyt ihan paitsiossa, mutta kun tuo litiläti on niin kivaa ja me molemmat tykätään. Noh, Q:lla alkaa pian juoksu ja sitten jäädään lajista hetkeksi tauolle ja treenataan sitten vaikka tokoa kotipihassa.

Käytiin siis treenaamassa lajia kahteenkin otteeseen Paavolassa. Ensin iltapäivällä Salmen ja Mikon kanssa ja sitten vielä illalla Mallan vetämässä Qiiran treeniryhmässä. Ensin kuva Salmen laatimasta treenistä.

1250843256_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä oli kiva! Alussa kakkoshyppy "kierrä"-käskyllä ja siitä sylissä vippaus seuraavalle hypylle. Putken oikea pää löytyi ihan kivuttomasti eli kivasti lähti Q mun liikkeeseen mukaan, kun juoksin hypyn 3 vasemmalta puolelta. Kepeillä menin myös vasemmalle puolelle, josta vedättäen pääsin blokkaamaan putken väärän pään pois ja pystyin nakkaamaan oikeaan päähän. Nyt irtosi tosi kivasti putkeen ihan kädellä viskaamalla, joten ei tullut kiirettä ohjaamaan seuraavaa kuviota. Hypyn 9 otin siis vastaan ja siitä peruuttaen "kierrä"-käskyllä pujon puolella ollen hypyt 10 ja 11. Hypyltä 11 sitten jälleen "kierrä"-käskyllä Qiira siivekkeen ympäri ja itse menin 10 ja 11 hyppyjen välistä. Hienosti kimposi putken oikeaan päähän! Lopussa ei enää mitään ihmeellistä. Wautsi wau, että oli kiva mennä pikkukoiran kanssa tätä pätkää ja lopetettiin parin kerran jälkeen hienoon 0-rataan. =oD

Treenin jälkeen Qiira pääsi sitten jokirantaan uimaan Salmen ja Mikon lauman kanssa ja iloiset juoksuirrottelut loppuun. Oli Qiiralla lystiä, kun sai mennä pupuna ympäri nurmikenttää "Testiryhmä" perässään ja kun vielä niin ihqu Pola-Idolikin suostui leikkimään, niin kyllä oli Qoposella täydellinen keikka Paavolaan! :o)

Pikku lepohetki välillä kotona ja uudelleen treenaamaan. Tällä kerralla Malla oli väsännyt aika kinkkisen pätkän ja meille se oli kyllä ihan liikaa. Tai sanotaanko näin, ettei se varsinaisesti ollut vaikea, mutta ne houkuttelevat putket... =o)) Muut ryhmäläiset oli tällä kerralla pieniä ja hitaahkoja mini-/medikoiria, joilla ei isommin ongelmia, mutta lyhyet estevälit sukkulana kimpoavalle Qoposelle antoi meille melkoisesti haastetta. Alla kuva ja estevälit oli tosiaankin aika niukkoja.

1250843268_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuten arvata saattaa, niin ensin "paukuttiin" kolmantena olleen putken väärään päähän. ;o) Ainoa keino, miten saatiin tuo menemään, oli se, että seisoin itse väärän pään edessä blokkaamassa sen pois ja nyt onneksi Q haki hyvin putken pimeän suuaukon. Yritettiin tuohon kaikkea muuta mahdollista, mutta ei edes värähtänyt pikkukoiran korvat, että kääntyisi putkesta pois. :o) Vastaava kohta oli myös putkesta 10 hypylle 11 eli suhaus vain ja Qiira oli mennyt putkesta putkeen. Kyllä oli naurussa pitelemistä, kun akka koettaa vaikka mitä tuohon väliin ja pikkukoiran perskarvat vaan vilahtaa toiseen putkeen... =oDD Yritin viedä tuon niin, että nappaisin koissun nenän edestä sen käteen ja sitten vippaisin edestäni hypylle, mutta ei onnistunut. Saatiin se sitten niin onnistumaan, että jäin putkelle pitämään ääntä ja annoin Q:n singota edestäni ulos ja terävä "tässä, tässä" ja vetäisy "kierrä"-käskyllä hypylle. Jihaa sitä onnistumisen iloa, kun kakara kääntyi! :o))

Juu, onhan se kiva, kun vauhtia löytyy, mutta oishan se hyvä, kun jarrutkin olisi mukana tarvittaessa. :o) Muuten tuossa pätkässä ei isompia ongelmia, kun vain ohjasin selkeästi A-esteen ja putken. Kepeille piti tehdä reilu puolivalssi oikaisemaan linjaa aloitukseen eli ihan pelkkä kääntö ei riittänyt. Tuo tosin täytyy ottaa naksuttelun alle eli olisi hienoa, että ottaisi kepit oikein tuostakin kulmasta ilman mitään "kikkailuja".

Siinä siis agilitypitoinen torstai. Perjantaina laiskotellaan eli ei treenata litilätiä ollenkaan ja lauantaiaamuna sitten ennen Iisalmen kisoihin lähtöä otetaan namipalkalla kontaktit kotipihassa. Joten lauantai-iltana sitten kisakuulumisia!