Meidän mukava metsäkeikka päättyi tänään ikävästi... :'o( Qiira on nyt sitten doupingvaroajalla ainakin kuukauden päivät, joten syyskuu menee sitten ihan ilman kisoja. *huoh* NYT olis pikkulikalla hyvä sauma pitää samaan syssyyn myös juoksu.

Mitäkö tapahtui? Meillä oli huisin kiva metsälenkki ja jälkitreenit - kesän ekat ;o) - takana Tiinan ja koirien kanssa. Päätettiin sitten ajella vielä venesatamaan uittamaan koirat, kun ilma oli niin lämmin. Siellä sitten tolskasivat, kunnes Qoponen kivikossa pomppiessaan liukastui päälleen kivikkoon sillä seurauksella, että kaksi yläetuhammasta tuhannen p:n päreiksi! Voe vee!! Kotimatkalla sitten soittelin päivystävälle ELL:lle, joka oli jossain Kuhmon perukoilla hoitamassa halvaantuvaa lehmää ja todettiin, että annan nyt Rimadylia ja koetan sitten huomenna saada aikaa hoitoon. Sen verran säröillä ne legot on, että poistamaan ne joutuu väkisinkin. *huoh* Nyt - tais siis kohta - meillä on sitten kaksin kappalein hampaattomia koiria... No, onneksi ne oli "vain" hampaita eikä esim. etujalka poikki tai jotain.

Jäljistä sen verran, että minä poljin Nepulle pitkän kuuden kepin jäljen ja Tiina teki sitten Q:lle lyhyemmän, jossa oli neljä lelua. Välissä käytettiin koirat lenkillä eli jäljet vanheni ihan kunnolla. Qiira meni ihan suht kivasti jäljen ja pari hukkaa tuli kohdissa, jossa maasto oli tosi kuivaa jäkälikköä. Kaikki lelut kuitenkin löytyi ja otti ne itse suuhunsa. :o) Seuraava jälki pitää tehdä helpompaan maastoon ja merkata niin, että minä tiedän missä se menee. Nyt nimittäin kerran olin ottamassa koiraa pois jäljeltä, kun kuvittelin itse sen menevän ihan muualla! Onneksi Tiina huikkasi takaa, että koira muuten on jäljellä... :o) Neppu puolestaan oli minusta ihan hieno, vaikka kerran hukka tulikin. Katselin ko. kohdassa maastoa ja minusta siinä oli joku mennyt jäljen yli, sillä sammaleet oli kääntynyt askelten mukaan. Ja tuossa hukkakohdassa Nee ihan selvästi jäljesti. Mutta kokonaisuutena ajatellen ihan hyvin tyypit meni, kun edelliset jäljet ne on ajaneet joskus viime kesänä vuosi sitten. :o)