Vaikka perjantain mölläreiden jälkeen ajattelin jo hetken, että saa Qoponen olla nyt agitauolla niin kauan, että juoksu tulee ja menee, niin mistäpäs sitä taas itsensä löysi... Aamulla tuli viestiä Salmelta ja Mikolta, että ovat illalla menossa Paavolaan, joten sinne siis. =o) Kentällä olikin edellinen poppoo lopettelemassa treenejä, joten Salme väsäili oheisen pätkän meille treenattavaksi.

Eka tökkäys tuli putkelle 9 eli haki kyllä putken hyvin, mutta minun piti malttaa pysyä paikallaan niin kauan, että oli sinne varmasti mennyt. Jos lähdin yhtään liian aikaisin jatkamaan omaa menoa, niin pyörähti takaisin. Isoin "ongelma" oli sitten putkelta 16 kääntyminen oikeaan suuntaan. Kääntyi koko ajan väkisin väärään suuntaan eli vasemmalle, vaikka kuinka yritin pitää oikealla puolella ääntä. Otettiin tuota sitten apuohjaajan kanssa, jotta saatiin kääntymään heti oikeaan suuntaan. Muuten meni aika hyvin ja okserissakaan ei tutusti ongelmaa.

Eli nyt vaikutti, että pikkukoiralla oli taas korvat päässä muutakin kuin koristeena. :o) Toimi ihan suht kivasti. Tosin sen huomasimme, että Q on alkanut enempi lukemaan itse esteitä. Tämä aiheuttaa sen, että minun on aikaistettava lisää käskytystä. Jos minulta ei tule ajoissa ohjeita jatkosta ja seuraavasta esteestä, niin pikkukoira löytää kyllä itse suoritettavia esteitä... =oP Jaa'ah! Josko se tästä taas lähtisi. Tosin sen juoksun voisi jo aloittaa, niin päästäisiin lokakuussa kisaamaan!