Melkein kahden kuukauden tauon jälkeen viimeinkin kisaamaan. Matkaan kohden Kuopiota tarvitsi suunnata vasta puolenpäivän jälkeen, kun 2-luokat alkoivat mukavasti iltapäivällä. Alkuperäiset matkakumppanimme Silja ja Taneli-kettari joutuivat perumaan yllättäen lähtönsä, kun Taneli oli telonut jalkansa ihan paikattavaan kuntoon. :o/ Joten pikaista paranemista sinne ja kisoja onneksi tulee! Uusiksi matkakavereiksi kävimme sitten poimimassa mukaan Riitan ja Tuomon kera Ronja-koikkerin ja Capri-sprinkun. Hyvin sovittiin Cärryssä matkaamaan. :o)

Kokonaisuutena meidän kisat eivät tuloksellisesti menneet ihan niin kuin suunniteltiin. ;oP Mutta muuten oikein kivasti eli molemmat tytöt olivat oikein näppäriä. Neppu oli pitkälle samanlainen kuin treeneissä eli nopea ja sähäkkä eli ei kyllä anna yhtään kartturin virhettä anteeksi. Qiira puolestaan irtoilee vähän liikaa eli ei meinaa käääääntyä sitten millään, jos myöhästyn sen sadasosankaan käskytyksessä. Treeneissä pikkulikka on huomattavasti paremmin käsissä eli kisoissa on oltava tosi skarppina. Alla sitten kuvat kaikista radoista piirrettynä ihan muistinvaraisesti eli kaikki kulmat ei pidä todellakaan paikkaansa, mutta sinnepäin kuitenkin.

Kisat aloitettiin hyppärillä ja tällä radalla mukana oli vain Neppu. Alkuun hypylle 2 pakkovalssi ja siitä puhtaasti yli okserin putkeen. Hypylle 5 kehitti taas melkoisen vauhdin ja ajautui seuraavan kurvin piiiitkäksi ja loppupelissä tulin hypyn 6 lähes vastaanottamalla ja siinä hätäillessä sain riman alas. Putken 7 jälkeen tuli hyvin vetoon ja vippaus muurille ja hienosti haki kepit. Putkelle 11 lähti menemään kuolleeseen kulmaan hyvin, mutta sitten minä rynnin liikaa ja työnsin ohi, joten kielto piiitkän kaaren kautta. Putkelle 12 irtosi näppärästi lähettämällä ja menin ottamaan vastaan hypyn 13 ja siitä pyöräytys seuraavalle hypylle. Pussin jälkeen suunnittelin valssaavani niin, että vien loput hypyt vaan koira vasemmalla, mutta ei mopolla mahottomia. ;o) Totesin mennessä, että en kerkiä millään, joten hyppy 16 vastaan ja siitä sylkkärillä lopuille. Piiitkästä kiellosta huolimatta mukavasti alle ihanneajan - joka ei ollut kaikkein löysimpiä - ja tuloksena 10 vp. Mutta mukavata oli porhaltaa raketin kanssa!

Seuraavaksi agia ja tällä radalla mukana molemmat tytöt, joista Qiira ensin. Ohjauksen rataesittelyssä suunnittelin Qiiralle ja ajattelin sitten koirien välissä "muokata" sen Neelle, jos tarvista olisi. Alun otin turvallisesti koira vasemmalta kääntäen ja leikkaus A:lle. Nätti kontakti ja näppärästi putkeen, jonka jälkeen meinasin nukahtaa, mutta sain pelastettua mukaan, vaikka kaarsikin ihan turhan pitkästi. Takaakierto hypylle 6 aivan bueno ja nätisti sylistä keinulle. Sitten tyrin eli jäin itse keinulla ihan liian taakse ja tuloksena Q:n livahdus näpistä niin aikaisin, etten kerennyt ohjaamaan seuraavaa takaakiertoa ja siis hyppy 8 väärin päin. :o( Jatkettiin kuitenkin ja pussin jälkeen hyppy 10 vastaan ja korkean C:n avustamana hypylle 11 ja eteenpäin. Kepit bueno ja samoin niiden jälkeiset hypyt. Hypyn 15 jälkeen meinasi taas kaartaa liikaa, mutta oikein jatkettiin ja myös toinen A:n kontakti hyvä ja maaliin. Tuloksena siis HYL väärinpäin hypystä, mutta muuten puhdasta menoa.

Qiiraa jäähdytellessä ja Neppua lämmitellessä mietin Neen ohjausta ja päätin mennä ihan samalla tavoin. Alku keinulle asti tosi säpäkkää ja mallikasta menoa. Keinulla hieno kontakti ja sain painella ohi, joten keinun jälkeinenkin kierto lähti sairaan hyvin, mutta sitten tyrin itse ja hätäilin liikaa viemällä Nepun kokonaan hypyn ohi eli en malttanut ottaa vastaan kierron jälkeen, joten kielto. :o( Myös Nepulle otin hypyn 10 vastaan ja siitä eteenpäin. Kepeiltä tuli sitten toinen kielto, kun en yhtään hiljentänyt menoa ja paukasi toiseen väliin. Nepun kanssa pitäisi hiukan muistaa varmistaa pujon aloitusta. Hiukan turhan hidas korjaus, kun kerkesi mennä aika pitkälle keppejä ennenkuin sain pois ja sitten haettiin pitkään ja hartaasti uutta lähetyspaikkaa. :o) Keppien jälkeen lähettiin sitten posottamaan kirjaimellisesti 100-lasissa ja ilmeisesti rima 16 kilahti alas vedättäessä. A:lle tultiin melkoista haipakkaa, mutta siitä huolimatta tosi hyvä kontakti! Tältä radalta Nepulle tulokseksi 15 vp ja jälleen kerettiin ihanneaikaan, vaikka tehtiinkin kaksi hidasta kieltoa.

Kolmantena sitten jälleen agirata ja tällä mukana vain Qiira, joka starttasi ihan ekana. Tämä sopii meille hyvin eli Riitta piti Qiiraa rataantutustumisen ajan ja sitten vaan koiran haku ja baanalle. :o) Alkuun hypyn 2 jälkeen valssi ja tässä olin taas niiiiin myöhässä. *huoh* Valssini olisi saanut olla huomattavasti ennakoivampi kuten treeneissä, mutta vedin "perinteisesti" ja kaaaaarsi. Kääntyi kuitenkin ja jatkettiin. Hypylle 4 nätti takaakierto ja nätisti sylistä puomille. Sievä kontakti, jonka jälkeen lähetin hypylle ja takaaleikkasin vekatakseni ennen pujoa. En siis uskaltanut kisoissa vielä koettaa tuosta kulmasta suoraan, vaan varmistin. Tiukka "täs, täs" ennen putkea ja oikea pää löytyi ja hypyn kautta pussiin. Tässä sitten tuli se virhe, jota pelkäsinkin. Hyppy 11 oli todellisuudessa jotenkin paljon lähempänä pussia eli kun Qiira oli singonnut pussista ulos, niin se oli jo ajautunut hypyn ohi eli kielto. Keinusta tosi ruma lentokeinu! :o( Jatkoin kuitenkin ja kun A:lla ei stopannut - otti kyllä kontaktin hyvin, mutta karkasi liikaa - niin pyöräytin sen uusiksi ja pois. Jälkeenpäin sitten tajusin, että se keinuhan minun olisi kannattanut ottaa uusiksi, kun oli niin ruma. Eli siis myös tältä radalta HYL mahdollisen 10 vp:n sijaan... ;o)

Mutta kokonaisuutena olin siis tosi tyytyväinen ratoihin. Kivaa oli! Ensi viikolla ei kamalasti voida treenata, kun Qiira menee tiistaina hierottavaksi. Käydään kuitenkin keskiviikkona paukuttamassa keinua, kun siitä pirulaisesta on tullut - tai siis se ON edelleen - meidän ongelmakohta! *huoh* Tuohon pitäis jotain kekkasta... Noh, joka tapauksessa viikon päästä jatketaan kisaamista Oulussa molempien typsyjen kanssa. :o)