Pikapäivitystä syksyn pimeyden keskeltä. Viikonloppuna siirryttiin kesäajasta "talviaikaan", joten elellään kirjaimellisesti vuoden pimeintä aikaa. Aamulla töihin lähtiessä on pimeää ja töistä kotiutuessa alkaa jo hämärtää niin, että lenkillä käydään pimeässä. Ja kun luntakaan ei vielä ole, niin synkkyyttä riittää. Tämä vuodenaika on jotenkin niin karu, että tekisi mieli vain painua peiton alle nukkumaan talviunta ja napata mennessään tytöt kainaloon kaveriksi. Mutta josko tämä tästä iloksi muuttuu, kunhan saisimme lunta. :o)

Muuten on ollut aika rauhallista meidän meno. Viikonloppuna tosin kävin reissussa, kun tämän vuoden tuomaripäivät vietettiin Turussa. Täältä ajatellen mahdollisimman hankalan matkan takana eli pelkästään lentäen ei paikalle päässyt ja loppumatkasta turvauduttiin EB:n kyytiin. Ensi vuonna riittää onneksi pelkkä lentely, kun suuntaamme Helsinkiin kokoustamaan. Koirapuolella tyydymme tällä hetkellä "valoa ja inspiraatiota" odotellessa vain Pallohallin aksatreeneihin lenkkien lisäksi. =oP

Juu tiedän, ryhdistäytyä pitäisi... Jotenkin on vaan niin väsy olo ja aina ei jaksa. Lisäksi noiden omien jalkojen kanssa on ollut vähän ongelmia tänä syksynä. Jostain syystä niitä pakottaa ja puuduttaa koko ajan enempi ja vähempi ja lenkitkin on välillä aika tuskaisia. Ei tartte kuin hetki paikallaan istua, niin ihan joutuu könkkäämään liikkeelle. Mikä lie, kun ei aiemmin ole noin vaivanneet? Pystyy kyllä agiradalla kipittämään, kun lämmittelee ja liikkuu. Toki tuota elopainoa vois olla puolet vähempi, mutta en siitä huolimatta ole ennen moisia "oireita" potenut, vaikka sillä saralla ei muutosta olekkaan tapahtunut suuntaan tai toiseen. Heh, josko se takavuosien punkin purema alkaa kolottamaan paikkoja...? Vai voiko syysmasennus vaikuttaa psyykkisen puolen lisäksi myös fyysisesti? Tai sitten se vaan on myönnettävä, että vanhuus ei tule yksin! ;o)