Potilas Saarisen toipuminen on edennyt tosi hyvin. Tänään tuli 10 vrk täyteen leikkauksesta ja lupa poistaa tikit. Tuon takia emme viitsineet ELL:lle ajella, vaan Tiina ajeli meille ja otimme tikit itse pois. Kiitos Tiinalle valtavasti avusta, se on helppoa, kun sen osaa! ;o) Tosin kiitos myös Potilaalle, joka makasi koko toimituksen ajan niin kiltisti paikallaan, vaikka viimeinen tikki olikin hiukan kinkkisempi tapaus. :oP

Kamalan tiukalla tikit vaan olivat. :o/ Haava suorastaan "räpsähti" auki, kun tikkien kiristys poistui. Siis haava oli kyllä umpeutunut hyvin eli suolet on edelleen koiran sisällä! =oD Räpsähtämisellä tarkoitin sitä, että ihan selkeesti osassa kohtaa iho oli ollut ikäänkuin kaksinkerroin ja nyt se sitten "suoristui" sillä seurauksella, että osassa kohdassa näkyy ihan punaista. Mitää haava ei kuitenkaan vuoda tms., joten uskoisin sen tuosta nyt paranevan hyvin, kunhan pidämme vielä pönttöä jonkin aikaa, niin ei pääse nuolemaan.

Muuten me ollaan oltu tosi laiskoja, mikä näkyy täällä blogissakin. Mitään ei ole treenattu ja ollaan vaan oltu ihan "saikulla".  :o) Mutta josko tästä taas pikkuhiljaa piristyttäisiin tai sitten viimeistään ensi vuonna! :o)