Pakkasta on edelleen parisenkymmentä astetta ja kun siihen lisätään vielä kova tuuli, niin jo alkaa minultakin huumorintaju loppua. >:o/ Tyyni pakkanen noissa lukemissa on vielä ihan ok keli, mutta tuo tuuli, arg! Lenkiltä oli pakko kääntyä takaisin, kun en vaan tarennut eli vaatekerroksia oli ihan liian vähän tai sitten ne päästi tuulen pahasti läpi. No, keskiviikkoillan agitreeneihin kuitenkin suuntasimme, kun ne sentään on hallissa tuulelta suojassa eli hyvin siellä tarkeni. :o)

Ratapätkiä oli jälleen kaksi, mutta tällä kerralla en jaksa niitä piirrellä. Toinen oli kolmella hypyllä ja putkella toteutettu "syherö" ja toinen sitten erittäin suoralinjainen huruuttelu, joka mm. alkoi ihan viiden hypyn suoralla. :o) Qiiran kanssa aloitimme syheröllä ja siinä pieni oli aivan bueno! =o) Hyvin kääntyi, kuunteli ja hyppäsi loistavasti. Intoa oli kuin pienessä pitäjässä ja kuitenkin malttiakin mukana eli käännökset saatiin puristettua ihan minimiin. Hieno pieni!

Toisena sitten tämä huruuttelu. Puhtaasti sitä kyllä juoksentelimme, mutta voi niitä hyppyjä! =o( Jos otin alun niin, että jätin Q:n lähtööän ja kävelin esim. neljännen hypyn luo kutsumaan, niin voi kamalaa... Haki aivan valtavasti hyppyjä, hirveän näköistä menoa. :o/ Paransi menoaan, jos jäin Qiiran taakse ja annoin mennä edelläni käskyttäen vain takaa "eteen, eteen". Jos pyöräytin välillä käännöksellä takaisin hypyille, niin loistava leiskautus! En ymmärrä. *huoh* Qiira osaa hypätä, mutta noilla suorilla ja vauhdin kasvaessa se vaan ottaa kamalan paineen hypyistä. Ihan kuin se pelkäisi hyppyjä ja varoo kolistelemasta niin paljon, että sen takia ottaa hypyt turhan tarkasti. Vedättäessä tuo korostuu, kun mieli tekisi mennä tooosi lujaa, mutta ei uskalla ja varoo. Fyysisesti Q on kunnossa eli vika on korvien välissä.

Plaah! Miksihän mie onnistun saamaan kaikista omista koiristani noita hyppyvammaisia? *huoh* Lääkettä ongelmaamme kaivattaisiin.... Syheröillä pärjätään, mutta suorilla menetämme valtavasti aikaa noihin hakemisiin ja lisäksi ne näyttää niin pahalle, että sanomista tulee. :o/ Apua??