Pikkuneidille kuuluu oikein hyvää, vaikka kesällä kuului hetken huonoakin. Eli ensin 11.6. pikkuneiti törmäsi piharallissaan rännin syöksytorveen sillä seurauksella, että pari päivää piti nilkuttaa vasenta etujalkaa ja siinä ammotti aika mojova haava. Suihkuttelun avulla se saatiin kuntoon ilman ELL:n apua ja samalla Noita oppi pitämään hienosti kauluria. Kun tuosta tällistä selvittiin, niin 4.7. sattui uimareissulla toinen kolari ja oikea etujalka sai osumaa. :o( Pari päivää ontui pahasti ja kun ontumien ei alkanut loppumaan, niin käytiin vielä Oulussa asti jatkotutkimuksissa. Siellä kakaran (ikää reilu 5 kk) etupää, kyynärät ja olat, kuvattiin edestä, takaa ja sivulta, mutta mitään ei löytynyt ja nivelpinnat täysin ehyet. ELL tuli siihen tulokseen, että pehmytkudosvamma ja kun aikamme otettiin rauhallisesti niin ontuminen menikin ohi. 

Muuten pikkuneiti on sitten elänyt kuin pellossa! =o))) Kirjaimellisesti. Se on treenannut vain paimennusta eli käynyt sytyttelemässä joitakin kertoja. Ja juu, on se syttynyt ja silmää sekä asennetta löytyy. *ihanaa, miun oma paimenkoirani* Kiirettä ei kuitenkaan pidetä eli antaa ajatuksen vaan muhia. ;o) Muuten ollaan vain kotipihassa hiukan aksailtu eli muutaman kerran surffailtu hyppyjä pelkillä siivekkeillä ja rallateltu putkea edes takaisin.

Toki kokemuksia pienelle on kertynyt ihan kivasti eli se kulkee kisamatkat mukana maskottina. Rohkea ja hyvin jämy pentu. Selkeästi alistuu vieraille koirille, mutta ei pelkää mitään. Ja juu, entäs se koko? :oP Viimeksi on mitat otettu elokuussa, kun ikää tuli tasan 6kk. Silloin korkeus 51 cm ja painoa 14½ kg. Koipieläin. :o) Mutta odottakaahan, kun Noi saa nuo jalkansa ojennukseen ja 100-prosenttisesti hallintaan, niin täältä tullaan ja lujaa!! =o)) Tuoreita kuvia ei nyt ole, mutta laitan niitä heti, kun saan otettua - tosin täytynee hakea kamera sitä ennen kotiin. 

Sipsi ja Hippu puolestaan viettävät sutjakoita eläkepäiviä. Iloisesti muorit humppaa menossa mukana ja nauttivat elosta. Ei kai niille muuta juuri kuulu? Kunhan ruokaa tulee säännöllisesti kuppiin ja pääsee ihanille pitkille metsälenkeille, niin mikäs se on ollessa. :o) Hilippa olisi nyt kauniissa uudessa mekossa, mutta ei sattunut sopivia missikisoja kohdalle. Katsotaan niitä sitten ensi vuonna, kunhan kertaalleen puetaan uusi mekko niskaan. ;oP