Olin viimesyksyisillä Seppälän maalaismarkkinoilla paimennusnäytöksen aikaan puheissa paikallisen lampurin kanssa. En siis edes tiennyt, että reilun 10 km:n päässä meiltä on tila, jossa on ihan reilummin lampaita! 8-O Tuolloin alustavasti juteltiin ajatuksesta paimentaa hänen lampaitaan ja talvella sitten laittelin postia tälle lampurille ja kyselin mahdollisuudesta uudemman kerran. Silloin hän vastasi, että palataan asiaan kesäkuun puolivälissä, kun karitsat ovat jo isompia ja kerenneet tottua sähköaitoihin. Kyselin jälleen kesän koittaessa asiaa ja tänään soi puhelin: olimme tervetulleita, vaikka heti!

Eihän meitä kahta kertaa tarvinnut kysyä eli sinne siis... =oP Tuukan - lampuri - lampaita ei ole paimennettu eli hänellä ei itsellään ole koiraa. Niinpä joudumme alkuun totuttamaan rouvia ajatukseen niiden ympärillä liikkuvasta koirasta eli Noita on alkuun koko ajan liinassa. En luota vielä sen kuuliaisuuteen niin paljon, että jos lampaat jostain syystä säntäävät paniikissa pakoon, että saan sen varmasti stoppamaan. Niinpä aloitimme oikein rauhallisesti ja kuljetimme katraan pari kertaa pois lampolalta ja ne saivat sitten itse palata sieltä takaisin. Melkoista haipakkaahan ne köpötteli lampolalle eli töitä joudutaan tekemään.

Noidan ilme oli vaan aika hauska, kun menimme laitumelle. Tähän asti sen on paimentanut vain Minnan luona pientä, 5-6 lampaan katrasta ja nyt sen edessä oli melkein sata lammasta. Pikkukoira oli aivan ihmeissä: "Niitä on NOIN paljon!!" :oD Mutta katsotaan miten homma etenee. Ihan jatkuvasti emme tuonnekaan voi mennä, kun Tuukalla on kuitenkin muutakin hommaa niin paljon, mutta jospa edes joitakin kertoja.