Do dii! Nyt muistettiin ottaa naksukin mukaan, kun hurautettiin jälleen tyttöjen kanssa Paavolaan hiukka agiliitämään. Ideana oli vain ottaa sellaisia esteitä, joiden treenaus on nyt jäänyt vähemmälle eli pituus ja rengas sekä uutena pöytä. Ja jep, ei tuottanut pöytä piiperolle vaikeuksia eli suorilta pomppasi sinne ja käskystä hienosti maahan. Liekkö vaikutusta sillä, että kotona on "salaa" treenattu äippäkoiran opastuksella keittiön pöydälle sinkoamista...  ;o)

1815522.jpg1815524.jpg

Yllä sitten kaksi versiota treenipätkistä. Ekana mentiin suorempaan ja sitten muutama tiukempi kääntö. Kakaran kanssa on helppo treenailla noita pyörityksiä ja samojen esteiden menoa useampaan kertaan, rimat kun pysyy ylhäällä. :o) Pöytä oli siis mukana ratapätkällä ja siinä ei ongelmia. Samoin pituuden malttaa hypätä ihan ok. Kakkospätkällä meinasi ainoa probleema olla hypyllä 3 eli jos lähdin liian aikaisin kääntämään kroppaa hypylle 4 valssatakseni, niin teki helposti kiellon. Tuo kun lukee niin kamalasti mun yläkroppaa ja väliin tuntuu, että on aivan sama mihin suuntaan käsillä huidon, jos rintavarustus osoittaa muualle. =oD

Noiden lisäksi tein vielä ihan vaan suoran pätkän hypyillä eli kolme hyppyä ja rengas suorassa linjassa. Tässä sitten "eteen"-käskyllä lupaa mennä ja hyvin haki esteitä. Kärsi mulla jättäytyä aika paljon taakse, kun vaan käskyt tuli reippaasti, niin sinne mennä viipotti. Hieno piipero! Otettiin myös muutama toisto kentän laidalla olleella A-esteellä.

Äippäkoira kävi myös hiukka hyppelemässä ja ei tullut kuin yksi pläts-hyppy. Pöydän muisti ja pituuskin meni hienosti. Renkaalle Hippu tekee omituisia räpistelyhyppyjä eli rämisee joka kerta, mutta siinäpä ei virhettä tule, kun kuitenkin läpi menee oikeasta reiästä. Mikä lie sitten tuossakin renkaan säheltämisessä? Lisäksi seurasin erityisesti sen ponnistuksia hypyillä. Oli jännä huomata, että jos hiimaan liikaa, niin hakee kamalasti hyppyjä. Sitten jos vauhtia on sopevasti, hyppää hienosti, mutta jos taas vedätän liikaa, alkaa taas hakemaan, kun tulee liian kiire. *huoh* Joo, liian vaikeaa minulle alkaa etsimään itselle pikkurouvalle sopivaa vauhtia. Myös Hilipalle otin A-estettä ja kyllähän se treenaillessa töröttää siellä kontaktilla vaikka maailman tappiin... ;oP