Hurautettiin aamusta Tupokselle Minnan luo lampaita katsomaan. =o) Edellisestä kerrasta onkin jo vierähtänyt pitkä tovi eli taitaa olla jo 1½ kuukautta. Ja juu, tällä kerralla homma ei kyllä toiminut sitten mitenkään eli ihan oli Qopsulla eri meininki kuin edellisillä kerroilla. *huoh* Koira lähti kyllä alkuun hommiin ihan entisellä innolla, mutta minä itse olin jotenkin AIVAN pihalla! Seurauksena se, että törttöilin itse koko ajan aivan väärässä paikassa, Qiira koetti korjata ja teki vaistonsa mukaan, mutta sitten se turhautui ja löi aivan totaalisesti hanskat tiskiin! Tämän jälkeen se seurasi nurkkasilmällä lampaita, mutta keskittyi kokonaan puhtaalta lumelta löytyvien kakkapapanoiden syöntiin... :o( Kökkis, että harmitti!

Otettiin sille sitten vain pari sessiota niin, että koetettiin saada innostumaan uudelleen ja kun lähti "käyntiin", niin annettiin vaan humputella lampaiden ympärillä. Todettiin, että viettiä sillä on, mutta ei tarpeeksi siihen, että jaksaisi yrittää epäonnistumisen jälkeen. On siis sen verran pehmeä, että jos homma ei onnistu, niin luovuttaa helposti. Päätettiin kaiman kanssa, että Qopsu saa vielä jatkaa ja annetaan sen enimmäkseen fiilistellä ja koetetaan siihen samaan ujuttaa pieniä juttuja eli ei lähdetä vielä vaatimaan siltä isompia. Katsotaan sitten ensi kesän aikana, että meneekö Q yhtään eteenpäin vai miten käy. Jos ei edisty, niin sitten ei.

Mutta iloinen olen ollut näistä tähänkin astisista kokemuksista ja tietynlainen kipinä on kyllä päässyt kytemään lajin suhteen... ;oP Ja hienoa oli nähdä Minnan Nap ja Irkku tosi toimissa- on se vaan hienon näköistä kun sen osaa! Ja samalla Irkku sai yhden uuden fanin lisää! ;o)